Utuiseen peittoon vuoren pää ja sinihohtoon laakso jää,
hopeisna kaikki kimmeltää — ei maasta muuta näy.
Merellä harjall' aallokon jo laiva meitä vastass’ on,
kun rantaan tyrsky loputon ain’ ankarana käy.
— Kas vain! — mietti Billy. — Tuopa on jotakin! Mistä ihmeestä hän
lienee laulun oppinut? Se herättää minussa halun retkeillä, kunnes
löydän sen paikan, josta hän laulaa.
Billyn ajatukset keskeytti hänen toiselta puoleltaan metsästä kuuluva ääni. Kun hän katsahti siihen suuntaan, josta hänen huomiotansa herättänyt melu kuului, näki hän kaksi miestä, jotka astuivat tyynesti esiin puiden varjosta ja menivät nuotiollaolijan luokse.
Myöskin nämä olivat ilmeisesti kulkureita. Epäilemättä laulajan kumppaneita. Viimemainittu ei kuullut heidän tuloaan, ennen kuin he olivat aivan hänen takanaan. Sitten hän kääntyi hitaasti ja nousi pystyyn, kun he pysähtyivät hänen tulensa ääreen.
»Iltaa, naapuri!» virkkoi toinen tulokkaista.
»Hyvää iltaa, hyvät herrat!» vastasi leiriytynyt. »Tervetuloa halpaan majaani! Oletteko syönyt puolista?»
»Emme», myönsi äskeinen puhuja, »emme ole, mutta aiomme tehdä sen nyt. Ja sinä lopeta lurittelu ja laputa! Täällä ei ole ruokaa riittävästi yhdellekään, saatikka sitten kolmelle. Livistä!» Ja mies, joka oli kookas ja vanttera, astahti uhkaavan näköisenä askeleen yksinäistä nuotiolaista kohti.
Viimemainittu oli lyhyt ja hento. Isompi mies näytti kykenevän syömään hänet yhdellä haukkaisulla. Mutta nuotiolainen ei säikkynyt.
»Te tuskastutatte minua!» hän sanoi. »Te herätätte minussa ankaraa, vaikeasti hillittävää harmia, ja kaiken lisäksi en pidä viiksistänne.»
Tämän asiattomalta tuntuvan huomautuksen jälkeen hän tarttui kookkaamman kulkurin takkuiseen partaan ja tähtäsi miehen kasvoihin nopean, rajun iskun. Heti oli toinen vastatullut hänen kimpussaan, mutta hän ei hellittänyt kiukkuista otettaan, vaan antoi iskuja oikein satamalla toisen päähän ja kasvoihin.
Billy Byrne pysyi huvitettuna katselijana. Hän nautti hyvästä ottelusta enemmän kuin useimmista muista näyistä. Mutta kun ensimmäisen kulkurin äkkiä onnistui kiertää jalkansa kurittajansa jalkojen ympärille ja kiskoa hänet maahan, samalla kun hänen kumppaninsa tempasi paksun kepin ja, syöksähti lähemmäksi iskeäkseen nuotiolaisen pään mäsäksi, arveli Billy, että hänen oli aika sekaantua.