Billy kuuli avainta kierrettävän lukossa, ja hetkistä myöhemmin avattiin ovea varovasti, ja Eddie tuli näkyviin turvanaan kaksi kuusipiippuista revolveria.
»Se on oikein, Eddie», huomautti Billy nauraen. »Älä antaudu vaaraan, kuinka paljon hentomielisiä juttuja sinulle syöttänenkin, sillä sen sanon suoraan, että karkaan heti kun saan tilaisuuden. Mutta sehän on mahdotonta, kun käpäläni ovat nuorissa ja sinä uhkaat minua kaksine paukkuinesi. Hankihan tänne valoa, Eddie. Siitä ei tule pahaa kenellekään, ja se pelottaisi rottia.»
Eddie peräytyi konttorin toisessa päässä olevan pienen pöydän ääreen, jolla oli pieni lamppu. Pitäen oven lävitse vankiaan silmällä hän sytytti lampun ja vei sen perähuoneeseen, laskien sen nurkassa olevan pesukaapin päälle.
»Oletko todellakin nähnyt äitimuorin?» hän kysyi. »Onko hän terve?»
»Terveeltä hän näytti silloin, kun hänet tapasin», vastasi Billy; »mutta hän kaipaa suuresti poikaansa. Kyllä kai hän olisi vielä pirteämmän näköinen, jos sinä menisit kotiin.»
»Minä menen», huudahti Eddie. »Heti kun taloon saadaan rahaa ja maksetaan palkka, lähden. Mutta mikä on nimesi? Kotiin päästyäni kysyn äidiltä, muistaako hän sinua. Toivoisinpa jo tällä hetkellä voivani pistäytyä kotiovesta sisälle.»
»Äitisi ei tiennyt nimeäni», sanoi Billy. »Mutta kerro hänelle nähneesi sen miehen, joka antoi selkään kahdelle maankiertäjälle, kun nämä ryöstivät hänen rahansa ja aikoivat nitistää hänet teurastuspuukolla. En usko hänen unohtaneen sitä. Minä ja kumppanini olimme pakotiellä — hänellä ei ollut mitään hätää; mutta minun kintereilläni olivat siepot — ja äitisi antoi meille rahaa, jotta pääsisimme karkuun. Hän oli totisesti kelpo muori, poika.»
Konttorin ulko-ovelle koputettiin. Eddie juoksi takaisin etuhuoneeseen, sulki oven ja kiersi sitä' juuri lukkoon, kun Barbara astui sisään.
»Eddie, saanko nähdä vankia?» hän pyysi. »Tahdon puhella hänen kanssaan.»
»Tekö puhelemaan pankkirosvon kanssa?» kummasteli Eddie. »Ettehän vain ole sekaisin, neiti Barbara?»