»En ole; mutta haluan keskustella hänen kanssaan pienen hetkisen.
Saanhan, Eddie?»
Eddie epäröi. Hän tiesi, että Grayson suuttuisi, jos hän päästäisi isännän tyttären yksin perähuoneeseen lainsuojattoman pankkirosvon seuraan, ja isäntä itse näkisi mielellään Eddien teilattuna. Mutta Barbara-neidiltä oli vaikea evätä mitään.
»Missä hän on?» tiedusti tyttö.
Eddie heilautti peukaloaan oveen päin. Avain oli vielä lukossa.
»Menkää katselemaan kuuta ikkunasta, Eddie!» kehoitti tyttö. »Se on perin kaunis tänä iltana. Menettehän, Eddie!» hän lisäsi, kun mies yhä empi.
Eddie pudisti päätään ja meni hitaasti ikkunan ääreen.
»Ei kukaan voi evätä teiltä mitään, neiti», hän virkkoi, »ei ainakaan, jos te oikein hartaasti pyydätte.»
»Olette kovin kiltti, Eddie», kuiskasi tyttö ja astui ripein askelin lukitulle ovelle.
Kiertäessään avainta hän tunsi hieman vapisevansa hermokiihoituksesta. »Minkälainen mies hän lieneekin — tämä paatunut lainrikkoja ja rosvo — kansastaan luopunut amerikkalainen, joka on liittynyt kansansa verivihollisiin?» hän mietti mielessään.
Vain halu saada tietää, miten Bridgen oli käynyt, sai hänet sopeutumaan niin vastenmieliseen keskusteluun. Hän ei uskaltanut pyytää ketään muuta kysymään sitä puolestaan, sillä jos hänen osallisuutensa Bridgen karkaamisessa — tietystikin jos hän oli päässyt pakoon — tulisi Villan tietoon, olisi El Orobon amerikkalaisten kohtalo ratkaistu.