Hän painoi kädensijaa ja työnsi oven verkkaisesti auki. Huoneen keskellä olevalla tuolilla istui mies selin tyttöön päin. Hän oli kookas mies. Hänen leveät hartiansa kohosivat vankkoina yksinkertaisen tuolin selkämyksen yläpuolelle. Tumma, kihara, takkuinen tukka peitti kaunismuotoista päätä.
Oven narahtaessa hän kääntyi tyttöön päin, ja kun heidän katseensa osuivat vastakkain, menivät heidän kummankin silmänsä levälleen hämmästyksestä.
»Billy!» huudahti Barbara.
»Barbara! Sinä!» Billy nousi seisomaan, koettaen kiskoa irti köytettyjä käsiään.
Tyttö sulki oven jälkeensä ja meni hänen luokseen.
»Sinäkö rosvosit pankin kassan?» hän kysyi. »Teitkö sen, vaikka olit luvannut elää aina kunnollisesti — minun tähteni?» Hänen äänensä värähti liikutuksesta. Mies näki, että hän kärsi, ja samalla hän tunsi tuskaa itsekin.
»Mutta sinähän olet naimisissa», hän sanoi. »Näin sen sanomalehdistä.
Mitäpä enää välität siitä? Enhän merkitse sinulle mitään.»
»En ole naimisissa, Billy», huudahti Barbara. »En voinut mennä herra Malloryn puolisoksi. Koetin uskotella itselleni voivani sen tehdä; mutta vihdoin selvisi minulle, etten rakastanut enkä koskaan voisi rakastaa häntä, enkä suostu menemään avioliittoon sellaisen miehen kanssa, jota en rakasta.
— En osannut uneksiakaan, että täällä olit sinä, Billy», jatkoi tyttö. »Tulin tiedustamaan sinulta, miten on herra Bridgen laita. Tahtoisin tietää, pääsikö hän pakoon' vai — vai — oi, tätä kauheata maata! Täällä ei välitetä ihmishengestä sen enempää kuin teurastaja välittää teuraansa hengestä.»
Äkkiä Billylle selvisi oikea asianlaita. Miksi se ei ollut ennemmin johtunut hänen mieleensä? Barbara oli Bridgen Penelope! Hänen paras ystävänsä rakasti samaa naista kuin hänkin. Ja Barbara oli lähettänyt sanantuojan pyytämään Billyä pelastamaan hänen lemmittynsä.