Kauempana kylän suunnalla ja jyrkänteen rinteen keskikohdalla oli Billyn mielestä mainio turvapaikka. Vieru ei siinä kohden ollut niin jyrkkä, sitä peitti joukko isoja kivijärkäleitä, ja toisia pisti esiin maasta niiden ympärillä.
Billy lähti ponnistelemaan sinne. Hänen selässään oleva haavoittunut kärsi kuvaamattomia tuskia; mutta Eddie puri huuliaan, tukahduttaen parkaisut, joita hänen toverinsa jokainen askel pyrki puristamaan hänen suustaan, ettei hän paljastaisi vihollisille, missä he olivat.
Heidän yläpuoleltaan ei kuulunut hiiskahdustakaan, mutta Billy tiesi, että valppaat, punaiset vainolaiset parhaillaan ryömivät jyrkänteen reunalle vaanimaan uhrejaan. Kunpa hän vain ehtisi kivimöhkäleiden suojaan, ennen kuin pimanit huomaisivat heidät!
Ne minuutit, jotka Billy tarvitsi kiivetäkseen sen sadan metrin pituisen välin, tuntuivat hänestä tunneilta. Mutta vihdoinkin hän laski pyörtymäisillään olevan cowboyn kahden kivijärkäleen väliin, jotka olivat lähellä jyrkänteen reunaa: he olivat pienessä, luonnonmuovaamassa linnoituksessa, jota oli helppo puolustaa. Jyrkänteen laella olevien intiaanien kuulilta suojasi heitä se kivi, jonka juurella he viruivat, kun taas toinen piilotti heidät cañonin toiselle puolelle mahdollisesti kiipeäviltä hätyyttäjiltä.
Pienemmät kivet, joita oli siellä täällä heidän ympärillään, olivat turvana syrjästä päin tulevia laukauksia vastaan: ja sijoitettuaan Eddien verrattain suojaiseen paikkaan Byrne alkoi kyhätä matalaa rintavarustusta kylään päin leviävälle kupeelle — jolta suunnalta hyökkäys luonnollisestikin oli odotettavissa.
Saatuaan sen valmiiksi hän siirtyi puuhailemaan päinvastaiselle puolelle, ja pian oli sielläkin samanlainen suojamuuri. Sitten hän alkoi hoivailla Eddie Shorteria, mutta piti samalla tarkasti silmällä kumpaakin heidän varustukseensa tuovaa polkua.
Kansasilainen makasi kyljellään ja valitti. Verta oli pursunut hänen huulilleen ja sieraimiinsa, ja aukaistuaan hänen paitansa ja nähtyään hänen rintansa oikealla puolella ammottavan haavan Billy käsitti kuinka vakava hänen toverinsa vamma oli. Tuntiessaan Billyn kosketuksen poika aukaisi silmänsä.
»Luuletko, että olen mennyt mies?» hän tiedusti kuiskaten.
»Ei sinnepäinkään», valehteli Billy hilpeästi. »Vain pelkkä naarmu.
Päivän tai parin päästä olet jälleen täydessä kunnossa.»
Eddie pudisti väsyneesti päätään. »Toivoisin voivani uskoa sinua», hän supatti. »Olen haaveillut palaavani kotiin katsomaan äitimuoria. En ole ajatellut mitään muuta siitä pitäen kun kerroit, kuinka kovasti hän kaipaa minua. Nytkin näen hänet yhtä selvästi kuin olisin siellä. Varmaankin hän pesee keittiön lattiaa. Muori aina puhdistaa jotakin. Onpa totisesti raskasta saada loppunsa tällä tavoin haaveillessaan kotiinpaluuta.»