»Seis!» komensi Pesita. »Lakkauttakaa tuli! Hänen ammuksensa ovat lopussa! Antaudutteko?» kysyi hän sitten Bridgeltä.
»En, ennen kuin olen iskenyt parin ystävänne kallosta kaiken sen, mitä he itserakkaudessaan pitävät aivoina. En; jos tahdotte saada minut elävänä vangiksi, Pesita, on teidän sitä vasten ensin surmattava minut.»
Pesita kohautti olkapäitään. »No niin», virkkoi hän välinpitämättömästi. »Mitäpä sillä on väliä?» Portaat kelpaavat yhtä hyvin kuin seinä. Nämä vertavuotavan Meksikko-paran vapauden uljaat puolustajat voivat mainiosti toimia teloitusosastona. Huomio, lapset! Valmiit! Tähdätkää!»
Yksitoista karabiinia suuntautui Bridgeen. Varhaisen sarastuksen kelmeässä valossa näytti meksikkolaisten kellertävä iho aavemaiselta. Amerikkalainen hymähti, hänen hento vartalonsa vavahti hieman, ja sitten hän oikaisi selkänsä ja katsoi hymyillen Pesitaa suoraan silmiin.
Siihen ikkunaan, jonka kautta kiinalainen ja eloonjäänyt meksikkolainen olivat paenneet, ilmestyi mies. Nopea silmäys selvitti hänelle tilanteen.
»Hei!» hän karjaisi. »Jättäkää sikseen tuo raaka kujeilu!» Ja hän hypähti huoneeseen.
Keskeytyksestä hämmästyneenä Pesita pyörähti häiritsijään päin lausumatta sitä ennen laukaisukomennusta. Hänen kasvoilleen levisi hymy, kun hän näki, kuka tulija oli.
»Kas!» hän huudahti. »Kapteeni Byrne! Saavuitte juuri parhaiksi, ystäväni, näkemään, kuinka kavaltaja ja vakooja kärsii rangaistuksen rikoksistaan!»
»Siitä ei tule mitään!» ärjäisi Billy Byrne, vei karabiininsa poskelleen ja tähtäsi huolellisesti Pesitan kasvoihin.
Kuinka helppoa hänen olisikaan ollut vitkastella ikkunassa hetkinen ilmaisematta itseään — kylliksi kauan, että Pesita olisi ehtinyt lausua yhden ainoan sanan; se olisi lähettänyt yksitoista kuulaa sen miehen ruumiiseen, joka rakasti Barbaraa ja jota Billy luuli Barbaran rakastavan!