Mutta johtuiko sellainen ajatus Grand Avenuella kasvaneen Billy Byrnen mieleen? Ei. Hän unohti kaiken muun, muistaen vain uskollisuuden ystävää kohtaan. Bridge ja Pesita silmäilivät häntä ällistyneinä.
»Kiväärit alas!» komensi Billy teloitusjoukkuetta. »Laskekaa ne alas!
Muutoin ammun Pesitan. Käskekää miestenne laskea pyssyt pois, Pesita!
Minä tähtään nuppiinne!»
Pesita noudatti käskyä; hänen keltaiset kasvonsa olivat kalpeina raivosta.
»Ja nyt panosvyöt!» ärjäisi Billy, ja kun ne oli laskettu lattialle, käski hän Bridgen riisua aseet rosvopäälliköltä.
»Onko herra Harding vahingoittumaton?» kysyi Billy Bridgeltä. Saatuaan myöntävän vastauksen hän huusi vanhusta tulemaan yläkerrasta alas.
Samalla kun vanhus laskeutui portaita, tuli Barbara huoneeseen samasta ikkunasta, josta Billy aikaisemmin oli tullut ja joka avautui sivukuistille.
»Ja nyt meidän on lähdettävä lipettiin», selitti Billy. »Yksikään teistä ei ole turvassa täällä, vaikka luulisittekin Villaa ystäväksenne — mutta hän ei ole yhdenkään amerikkalaisen ystävä.»
»Me tiedämme sen jo», vastasi Harding ja toisti Billylle, mitä puhelinneitonen oli hänelle kertonut.
Marssittaen Pesitaa ja hänen miehiään edellään poistui Billy seurueineen konttorirakennuksen taakse, missä rosvojen hevoset olivat lieassa. Nyt he kaikki olivat aseistettuja rosvoilta riistetyillä aseilla, ja heillä oli runsaasti panoksia. Kiinalainen ja uskollisena pysynyt meksikkolainen ilmestyivät myöskin paikalle huomattuaan, että osat olivat vaihtuneet. Myöskin heille annettiin aseet, ja kaikki saivat ratsut. Sitten kun Billy oli sijoittanut jäljelläolevat pyssyt ratsastajitta olevien hevosten selkään, lähti seurue liikkeelle, ajaen Pesitan ratsuja ja aseita edellään.
»Luullakseni», huomautti Billy, »ei rosvoilla ole halua ajaa meitä takaa ainakaan vähään aikaan.» Mutta takaa-ajo alkoi, ennen kuin hän aavistikaan.