»Heitä oli kaksi yhtä vastaan», vastasi Billy, »enkä minä pidä sellaisesta ylivoimasta. Lisäksi miellyttävät laulunne minua. Mistä olette ne saanut — tehnytkö?»
»Enhän toki», selitti toinen nauraen. »Jos osaisin tehdä sellaisia, niin en kääntelisi pannua. Muuan Knibbs-niminen mies ne on sepittänyt. Ne ovat suurenmoisia, eivätkö olekin?»
»Ovat totisesti! Ne osuivat suoraan sydämeeni.» Pienen pysähdyksen jälkeen hän jatkoi: »Lienee kai teillä kylliksi kahta varten, veikkonen?»
»Minulla on kylliksi teitä varten, kumppani», vastasi toinen, »vaikka minulla olisikin puolta vähemmän kuin nyt on. Kas tässä! Ottakaa ensin ryyppy tätä nektaria! Ikävä kyllä minulla ei ole kuin yksi kuppi; mutta James on särkenyt muut. James on hyvin huolimaton. Joskus minusta melkein tuntuu, että minun on pakko erottaa hänet.»
»Kuka on James?» tiedusti Billy.
»James? Niin, James on palvelijani», vastasi toinen.
Billy vilkaisi kummastuneena toveriinsa ja maistoi sitten peltituopista tummaa, sakeata keitosta.
»Tämähän on kahvia», hän ilmoitti. »Olin kuulevinani teidän nimittävän sitä nektariksi.»
»Halusin vain nähdä, tunnetteko te sen mausta», selitti laulumies kohteliaasti. »Olen hyvin iloinen siitä, että saatoitte maun nojalla arvata mitä se todella on.»
Pari söi äänettömänä useita minuutteja, ojennellen peltimukia edestakaisin ja imeskellen — kaluten olisi osuvampi sana — lihasuikaleita puolikypsästä linnusta. Hiljaisuuden keskeytti Billy.