»Minusta tuntuu, että olette huiputtanut minua puhuessanne — Jamesista ja nektarista.»
Toinen naurahti leppoisasti.
»Toivoakseni ette ole loukkautunut», hän virkkoi. »Tämä maailma on murheellisen ikävä, kuten tiedätte, ja me kaikki etsimme huvitusta. Ja kenellä ei ole rahaa ostaakseen sitä, hänen on itsensä sitä valmistettava.»
»Niinpä niin; en minä ole siitä pahastunut. Mutta laulakaapa uudelleen se Penelope-kappale! Sitten saatte kiusoitella minua mielin määrin.»
Joen äyrään nuotiolainen noudatti Billyn pyyntöä, samalla kun toinen istui tuijottaen tuleen; lepattavien liekkien välitse hän näki sen naisen soikeat kasvot, joka oli hänen Penelopensa.
Säkeistön päätyttyä hän ojensi kätensä ja otti peltimukin lujaan kouraansa, kohottaen sen kasvojensa kohdalle.
»Malja tuolle — Knibbsille!» hän sanoi ja ryyppäsi, tarjoten sitten kolhiutuneen astian uudelle ystävälleen.
»Niin», vahvisti toinen; »malja Knibbsille ja — Penelopelle!»
»Terveydeksi!» vastasi Billy Byrne.
Runoniekka veti takataskustaan tupakkapussin ja puseronsa taskusta rypistyneen paperinipun ja ojensi ne Billylle.