Billy vilkaisi taakseen ja huomasi ajoissa vaaran — miekka suhahti parhaillaan ilmassa hänen päätään kohti. Hän pudotti Bridgen sylistään ja kallistui syrjään, onnistuen välttämään sivalluksen; ja ennen kuin lyöjä saavutti jälleen tasapainonsa, oli Billy hypähtänyt hänen hevosensa viereen, tarttui ratsastajaan vyötäisiltä ja kiskaisi hänet maahan.
»Rozales!» hän huudahti ja antoi miehelle sellaisen iskun, jollaista hän ei ollut eläissään antanut, survaisten nyrkkinsä toisen kasvoihin valtavien lihaksiensa koko voimalla ja antaen iskulle puhtia kaikella painollaan.
Veri ruiskahti, kuului murtuvien luiden särähdys, ja kapteeni Guillermo
Rozales vaipui maahan: hänen rikollinen rosvonelämänsä oli sammunut.
Uudelleen Billy otti Bridgen syliinsä, ja tällä kertaa hän pääsi ranchorakennukselle häiritsemättä. Vain pieni verijuova piirtyi hänen vasempaan käsivarteensa ja kostutti Bridgen kasvoja, kun hän laski ystävänsä lattialle.
Koko yön kiertelivät Pesitan miehet yksinäisen ranchon ympärillä. Koko yön he ampuivat kuuliaan kalkittuihin seiniin ja teljettyihin ikkunoihin. Koko yön taisteli pieni puolustajajoukko uljaasti henkensä edestä. Mutta päivän koittaessa selvisi heille, että he ponnistelivat turhaan, sillä heistä yhdeksästä oli yksi kuollut ja kolme haavoittunut, kun taas hätyyttäjien lukumäärä ei näyttänyt lainkaan vähentyneen.
Billy Byrne oli koko yön maannut vatsallaan ikkunan ääressä, ampuen kuutamottoman, hämyisen aavikon taustaa vastaan silloin tällöin kuvastuvia hämäriä hahmoja.
Äkkiä hän hypähti pystyyn ja riensi siihen huoneeseen, johon hevoset oli viety.
»Ampukoot kaikki talon takapuolelle niin kiivaasti kuin ehtivät!» hän komensi. »On puhdistettava tie, jotta minä pääsen pujahtamaan ulos.»
»Minne lähdette?» kysyi toinen Clark-veljeksistä.
»Pohjoiseen», vastasi Billy, »noutamaan rajalla olevia Funstonin miehiä avuksi.»