»Siihen saakka, kunnes jompikumpi meistä väsyy toisen seuraan», virkkoi
Bridge.
»Juuri niin», vahvisti Billy. »Ja käydäänpä nyt yöpuulle!»
»Hyvä!» huudahti Bridge. »Missähän ihmeessä James vitkastelee? Hänen olisi pitänyt saapua aikoja sitten pöyhimään vuodettani ja valmistamaan minulle kylpyjä.»
Billy naurahti ja ojensihe kyljelleen, pää rinteelle päin ja jalat tulta vasten. Parin jalan päähän sijoittui Bridge samaan suuntaan, ja viiden minuutin kuluttua hengittivät molemmat miehet raskaasti virkistävässä unessa.
VIIDES LUKU
Kumppanuksina
Billy Byrne nousi istualle, ojenteli ja haukotteli hartaasti.
»'Mä joudun muonaa haalimaan, hän riimit rustaa puolestaan’», hän kertasi mietteissään.
Hänen toverinsa heräsi ja kohosi kyynärpäänsä varaan. Aurinko pilkisti heidän takanaan olevan metsikön ylitse, ja sen säteet välkkyivät puron pinnalla. Kerttunen hyppeli nurmikolla hyvin lähellä heitä, ja noin sadan metrin päässä kasvavan puun oksalta kuului laululinnun iloista viserrystä.
Kauempaa kantautui etäisyyden hiljentämiä heräävän maatalon ääniä: lehmien ammuntaa, kukon kiehumista ja kahleissa vietetyn yön jälkeen juuri irroitetun koiran hilpeätä haukuntaa.