Saapuessaan odottavan toverinsa luokse, joka oli sytyttänyt tulitikulla nuotion palamaan nähdessään muonanhankkijan sylissä olevat kääröt, toisteli Billy uudelleen, ikäänkuin ne sanat olisivat kiehtoneet hänet lumousvoimaansa: »Ei Penelope kaunoinen mua varro missään kaivaten!»
Bridge silmäili kääröjä Billyn laskiessa niitä yhden kerrallaan nuotion viereen nurmikolle. Maito oli pienessä, puhtaassa emaljiastiassa, munat oli pantu paperipussiin, ja muut ruokatarpeet oli kääritty sanomalehdenkappaleihin.
Kun ne kaikki avattiin, ja niiden sisällöt tulivat näkyviin tuoreina, siisteinä ja ruokahalua herättävinä, sulki Bridge toisen silmänsä ja vilkutti toista Billylle.
»Kuoliko se vaikeasti?» hän tiedusti.
»Kuka niin?» kummasteli toinen.
»No, koira tietysti.»
»Ei se ole kuollut minun tietääkseni», vastasi Billy.
»Et kai, hyvä ystävä, aio väittää, että sinut päästettiin lähtemään sylissäsi kaikki nämä tavarat usuttamatta koiraa kimppuusi?»
Billy purskahti nauramaan ja selitti sitten asian; toisen mieli keventyi — Billyn ranteessa oleva punainen merkki pyöri yhä itsepäisesti Bridgen ajatuksissa.
Syötyään he kävivät pitkäkseen ruohikkoon ja polttelivat Bridgen tupakkaa.