»Annahan tulla!» pyysi Billy. »Panenpa veikkaa siitä, että se saa
Knibbsin maineen kalpenemaan.»
Bridge rykäisi ja lausui:
Hopeiset aallot hohtaa, ja kaikki on niin märkää. Kaloja silmä kohtaa, ne eivät pelkää härkää.
Sitten hän katsoi Billyyn hymyn värehtiessä hänen suupielissään. »Miltä tuntuu?» hän tiedusti.
Billy kynsi korvallistaan.
»Se on hyvä viimeistä säettä myöten», hän vastasi peittelemättä. »Mutta viimeinen rivi on jollakin tavoin viassa.»
»Niin», vahvisti Bridge, »kyllä se on.»
»Knibbsin maine taitaa olla turvassa ainakin toistaiseksi», sanoi Billy.
Bridge tarkkaili kumppaniaan, pannen merkille leveät hartiat, korkean rinnan, vankan kyynärvarren ja hauislihaksen, jota toisen ohut puuvillapaita ei voinut piilottaa.
»Eihän se kyllä ole minun asiani», hän alkoi äkkiä, »mutta ulkomuodostasi ja sinulta silloin tällöin luiskahtaneista sanontatavoista päättäen samoin kuin sen nojalla, miten käsittelit niitä kahta vintiötä tapaamisyönämme, tekisi mieleni olettaa, että sinä joskus maailmassa olet ollut vähemmän kuin tuhannen kilometrin päässä köysillä ympäröidystä nyrkkeilylavasta.»