»Olemme nähtävästi joutuneet vangeiksi», huomautti Bridge; »mutta ovatko vangitsijamme Villan vaiko Carranzan puoluelaisia, sitä en tiedä.»
Isäntä ymmärsi heidän sanansa ja kääntyi kumppanuksiin päin.
»Nämä ovat Pesitan miehiä», hän selitti.
»Niin, me olemme Pesitan miehiä», vahvisti yksi rosvoista, »ja Pesita ilostuu tavatessaan sinut, Miguel, erittäinkin kun näkee, millaisessa seurassa olet. Tiedäthän, kuinka paljon Pesita pitää gringoista!»
»Mutta eihän tämä mies edes tunne meitä», puhkesi Bridge puhumaan. »Pysähdyimme tänne syömään. Hän ei ole ennen kohdannut meitä. Olemme matkalla El Orobon rancholle etsimään työtä. Meillä ei ole rahaa, emmekä ole rikkoneet lakeja. Antakaa meidän mennä rauhassa. Ette hyödy mitään, jos pidätätte meidät, ja mitä tulee tähän Migueliin — niin te kai häntä nimititte — niin hänen puheistaan päättäen hän on jokseenkin yhtä mieltynyt gringoihin kuin teidän arvoisa päällikkönnekin tuntuu olevan.»
Miguel loi kiitollisen silmäyksen Bridgeen tämän puolustuspuheen johdosta; mutta ilmeisestikään hän ei odottanut, sen auttavan. Eikä se auttanutkaan. Rosvojen puolesta puhunut mies vain virnisti pilkallisesti.
»Saatte ilmoittaa kaiken tämän Pesitalle itselleen, señor», hän vastasi. »Nyt lähdetään — alkakaa saapastaa — vikkelästi!» Mies oli aikoinaan ollut työssä El Pasossa ja ylpeili suuresti »korkeasta englantilaisesta» kasvatuksestaan.
Kun hän koetti ajaa heitä pois majasta, viivytteli Billy, kääntyen
Bridgen puoleen.
»En ymmärrä paljoakaan näistä puheista», hän selitti. »En ole vielä selvillä tästä mustalaismongerruksesta, vaikka olenkin saanut jonkun sanan siitä kallooni parina viime viikkona. Selitähän minulle, mitä tuo veitikka höpisee!»
»Ollaan hiljaa vain», kehoitti Bridge. »Olemme rosvojen vankeja, ja he aikovat viedä meidät hupaisen päällikkönsä luokse, joka epäilemättä ammuttaa meidät ennen auringonlaskua.»