»Missä on Villa?»
»Mistä minä sen tietäisin, herra kenraali?» vältteli Miguel. »Mikä olen minä — köyhä mies, jolla on vain mitätön rancho — tietääkseni maailman isoisten liikkeistä. Enhän edes tiennyt suuren kenraali Pesitan olinpaikkaa, ennen kuin minut nyt tuotiin hänen armolliseen läheisyyteensä ja voin heittäytyä hänen jalkojensa juureen rukoillakseni häntä sallimaan minun palvella häntä vaikkapa vain hänen halvimpana käskyläisenään.»
Pesita ei näyttänyt kuulevankaan Miguelin sanoja. Hän kääntyi selin mieheen ja puhutteli Billyä huonolla englanninkielellä.
»Olitte matkalla El Orobon rancholle, vai mitä? Oletteko sikäläisten tuttavia?»
Billy vastasi, etteivät he olleet — he olivat vain etsimässä työtä jollakin yhdysvaltalaisen omistamalla tilalla tai yhdysvaltalaisessa kaivoksessa.
»Miksi lähditte omasta maastanne?» uteli Pesita. »Mitä haluatte täältä
Meksikosta?»
»Asia on näet niin, vekkuli», vastasi Billy, »että linnut lentävät etelään, talvi tulee, ja eräs paksukalloinen chicagolainen sieppo on jäljilläni — siksi pötkin.»
»Pötkin?» kertasi Pesita ymmällä. »Ahaa, se lentää etelään. Ymmärrän.»
»Äh, tomppeli — minä livistin», selitti Billy.
»Ah, niin», äänsi Pesita tahtomatta edes halveksitulle gringollekaan myöntää, ettei hän ymmärtänyt selvää englanninkieltä. »Entä leveänaamainen sieppo — mitä se lienee? Olen oleskellut Yhdysvalloissa kauan, mutta sitä en tunne.»