»Eilen.»
»Kuten näette, he ovat varsin lähellä», huomautti Grayson esimiehelleen ja jatkoi sitten Bridgelle: »No, jos otitte tuon konin joltakin Pesitan veijarilta, niin sitä ei voi nimittää varkaudeksi. Huoneenne on tuolla konttorin takana, ja sieltä löydätte vähän vaatteita, joita edellinen kirjanpitäjä ei muistanut ottaa mukaansa. Te voitte käyttää niitä ja näytte niitä tarvitsevankin.»
»Kiitos!» vastasi Bridge. »Pukuni on hieman risainen. Minun on huomautettava siitä Jamesille.» Ja hän poistui konttorin takana olevaan pieneen makuuhuoneeseen ja sulki oven jälkeensä.
»James?» mutisi Grayson. »Ketä hittoa hän Jamesilla tarkoittanee? Minun nähdäkseni hän on yksin.»
Isäntä nauroi rauhallisesti.
»Sillä miehellä on omintakeinen luonne», hän sanoi. »Hän ansaitsee palkan, jonka hänelle maksatte — jos osaatte antaa hänelle oikean arvon, mitä minä epäilen.»
»Kyllä minä osaan antaa hänelle arvoa, jos hän osaa pitää kirjoja», selitti Grayson. »Muuta en häneltä vaadi.»
Ilmestyessään makuukamarista jälleen näkyville Bridgellä oli yllään valkeat housut ja puhdas paita sekä jalassaan tenniskengät: hän oli siinä määrin muuttunut, ettei Grayson eikä isäntä olisi tuntenut häntä, jolleivät he olisi nähneet hänen tulevan samasta huoneesta, johon he olivat lähettäneet hänet pukua muuttamaan.
»Tuntuuko paremmalta?» kysyi esimies hymyillen.
»Vaatteet ovat minusta vain syrjäseikka», vastasi Bridge. »Pidän niitä, koska se on helpompaa kuin pahojen säiden ja poliisien uhmaaminen. Se, mitä minulla on selässäni, ja se, mitä on päässäni, ovat kaksi ei asiaa. Ei; en voi sanoa, että minusta tuntuu paremmalla, sillä nämä vaatteet eivät ole yhtä mukavat kuin vanha pukuni, mutta jos herra Grayson haluaa, että käytän vaaleanpunaista kimonoa työskennellessäni hänen johdollaan, niin ilomielin teen niin. Mihin on minun ensiksi ryhdyttävä, sir?» Kysymys oli lausuttu Graysonille.