»Te ette tarvitse muuta kuin harjoitusta», lohdutti eversti. »Puolessa tunnissa erotan, kuka on synnynnäinen ratsastaja, vaikka hän ei olisikaan ollut hevosen selässä ainoatakaan kertaa eläissään. Te olette sellainen.»
»Minua pelottaa, että laskette minusta pilkkaa. Satula kolahtelee minuun yhtenään, mutta kertaakaan en ole nähnyt kenenkään teistä liikahtavan omastanne.»
Guy Evans ratsasti lähellä häntä.
»Ei, hän ei laske teistä pilaa», hän kuiskasi kumartuen likemmäksi Shannonia. »Eversti lausui teille yhden suurimpia kohteliaisuuksia, mitä hän tuntee. Hän aina arvostelee ihmisiä ensiksi heidän siveellisen puolensa ja sitten heidän ratsastustaitonsa perusteella. Mutta jos he ovat hyviä ratsastajia, saattaa hän olla hyvin altis katsomaan sormien lomitse heidän vähäisiä siveellisiä hairahduksiaan.»
He purskahtivat molemmat nauramaan.
»Hän on erinomainen, eikö niin?» virkkoi tyttö.
»Hän ja Custer ovat oivallisimmat miehet, mitä olen ikinä tuntenut», vastasi poika innokkaasti.
Ratsastus päättyi rajuun laukkaan pitkin puolen kilometrin pituista, talleille vievää suoraa tietä. Sitten he laskeutuivat maahan naurussa suin punehtuneina ja hengästyneinä. Kun he astelivat kiemurtelevaa sementtikäytävää myöten talolle, oli Shannon Burke väsynyt, hervoton ja onnellinen. Hän oli lähestynyt uutta maailmaa ja huomannut sen hyväksi.
»Tulkaa minun huoneeseeni peseytymään!» ehdotti Eva, kun he astuivat patioon. »Nyt joudumme myöhään aamiaiselle, ja mielellämme istuudumme kaikki pöytään yhtä aikaa.»
Pienen hetkisen ajan ja ensi kerran sinä aamuna Shannon ajatteli yläkerrassa olevaa mustakoteloista ihoruiskua. Hän empi, mutta sitten hän päättävästi meni Evan huoneeseen.