»Ne ovatkin likaisia, milloin niitä pidetään likaisissa paikoissa — samoin kuin ihmiset.»
»Ne eivät haise pahalta; eivät edes pahnat haisseet sioilta. Minä tunsin vain raskasta, miellyttävää tuoksua. Mistä se johtui — jostakin ravintoaineestako?»
Eva naurahti.
»Se oli sikojen omaa hajua. Kuta paremmin opitte niitä tuntemaan, sitä enemmän niistä pidätte. Ne ovat loistavia otuksia!»
»Te, herttainen olento, rakastatte kaikkea, eikö niin?»
»Jotakuinkin kaikkea, paitsi en luumuja ja astiain pesua.» Sitten he pyörsivät appelsiinitarhan kautta ylempää tietä myöten takaisin talolle. Heidän saapuessaan oli puolipäivä, ja puolisen aika oli käsissä. Shannon oli hiestynyt, väsynyt ja pölyinen ja aukaisi mielihyvin portaiden alapäässä oven, joka vei hänen huoneisiinsa yläkertaan.
Sitten hän seisahtui. Vanha, kalvava himo oli herännyt. Hän ei ollut lainkaan sitä tuntenut tultuaan tuosta ovesta yli kaksi tuntia sitten. Hetkisen hän epäröi, kääntyen sitten pelokkaasti Evan puoleen ja kysyen oudolla äänenpainolla:
»Saanko puhdistaa itseäni teidän huoneessanne?»
»Kyllähän toki», vastasi Eva. »Mutta onko jotakin hullusti? Ette kai voi pahoin?»
»Olen vain hieman väsynyt.»