»Hymyilinkö? En tiennyt sitä. Se ei ollut aikomukseni.»
»Mitä oikeastaan tein?»
»Ette tehnyt mitään — syynä oli eräs sananne. Ettehän pahastu, jos minä, niin kauan kuin opettelette ratsastamaan, opetan teille samalla oikeata sanastoa.»
»En tietenkään! Mitä sanoin? Oliko se oikein kauheaa?»
»Ei suinkaan. Mutta minua huvittaa aina kun kuulen sen. Se on ratsaille astuminen. Astutaan raitiovaunuun ja siitä pois, mutta noustaan hevosen selkään ja astutaan ratsailta.»
»Mutta enhän minä niin tee!» huudahti Shannon nauraen. »Satulaan ja satulasta putoaminen sopisi paremmin minun tavastani.»
»Ei, te nousette ratsaille hyvin somasti. Katsokaahan nyt! Näytän teille nyt, miten astutaan maahan. Laskekaa vasen kätenne satulan nupille! Heittäkää oikea jalkanne takakappaleen ylitse, samalla heti tarttuen oikealla kädellänne takakappaleeseen! Seisokaa suorana vasemmassa jalustimessa jalat suorina ja kantapäät yhdessä! Näettehän, olen kasvot suoraan hevoseen päin. Nyt kannattakaa ruumiinne painoa käsillänne, tällä tavoin; irroittakaa vasen jalka jalustimesta ja pudottautukaa maahan tasaisesti molemmille jaloille! Se on säännönmukainen tapa ja hyvä noudatettavaksi opetteluaikana. Myöhemmin tulee keikahtaneeksi satulasta melkein mihin vanhaan tapaan hyvänsä.»
»Luulin, että aina astutaan hevosen selästä», huomautti tyttö.
Custerin silmät tuikahtivat, ja hän purskahti nauruun.
»Minun on oltava huolellinen sanoissani, eikö niin? Tällä kertaa sain piikin!»