»Niinkö arvelette?»
»Minä tiedän sen.»
»Mutta täkäläinen elämä tuntuu niin ahtaalta! Minun pitäisi olla miehen työssä miesten keskuudessa, jossa sille annettaisiin arvo.»
»Te olette miehen työssä täällä ja elätte miehen elämää, ja sillä, mitä täällä teette, on arvo. Olettakaamme, että muuraisitte uuneja tai myisitte automobiilejä tai osakkeita kaupungissa! Olisiko sellaisella työllä sen suurempi arvo kuin tällä — kun nyt kasvatatte komeita sikoja, nautoja ja hevosia? Isänne on perustanut suuren yrityksen, ja te autatte häntä yhä laajentamaan ja parantamaan sitä. Osaisitteko kaupungissa tehdä mitään, mistä voisitte olla läheskään niin ylpeä? Ette; mutta kaupungissa saattaisitte johtua tekemään paljon sellaista, mistä ehkä häpeäisitte kauheasti. Jos olisin mies, pitäisin siitä alasta, millä te olette!»
»Ette ole johdonmukainen. Voitte valita saman alan, mutta väitätte lähtevänne takaisin kaupunkiin. Teillä on täällä hedelmätarha, koti ja hyvä toimeentulo, mutta sittenkin tahdotte palata kaupunkiin, jota panettelette.»
»Minä en tahdo», vakuutti tyttö.
»Toivottavasti ette tee sitä sitten», sanoi Custer mutkattomasti.
He saapuivat talolle hyvissä ajoin ehtiäkseen uida ennen päivällistä.
Mutta kun päivällisen jälkeen tehtiin lähtöä tanssisaliin, nosti
Shannon kätensä ylös tappion merkiksi.
»Minä luovun!» hän huudahti nauraen. »Koetin pysyä toisten mukana loppuun saakka ja tahtoisin niin mielelläni tulla tanssimaan. Mutta tuskinpa jaksaisin edes kävellä tanssisaliin, saatikka sitten tanssia sinne päästyäni. Kykenenköhän edes menemään yläkertaan ryömimättä!»
»Lapsi-rukka!» säälitteli rouva Pennington. »Olemme olleet tappamaisillamme teidät. Me kaikki olemme niin tottuneet pitkiin ratsastusmatkoihin, uintiin ja tanssiin, ettemme käsitä, kuinka ne väsyttävät harjaantumattomia lihaksia. Menkää suoraan vuoteeseen, rakas, älkääkä ajatelkokaan nousta aamiaiselle.»