Polku kiemurteli rinnettä ylöspäin ja meni harjanteen yli tiheässä pensaikossa, joka oli monin paikoin hakattu pois, että ratsumiehen olisi helpompi päästä sen lävitse.
»Huomaatko», kysyi Custer, kun he seisauttivat hevosensa selänteen harjalle, »että vaikka polku tällä kohdalla onkin selvästi näkyvissä ranchon rakennuksesta katsottuna, peittävät pensaat ehdottomasti ratsumiehenkin kaikilta talossa olevilta tarkkailijoilta? Sen täytyy viedä suoraan Linkkuveitsi-cañoniin. On kummallista, ettei kukaan meistä ole pannut sitä merkille, sillä tuskin kuluu viikkoakaan, ettei joku meistä ratsasta sitä tietä.»
Cañoniin laskeuduttuaan he käsittivät, miksi uuden polun päätä ei oltu havaittu. Se kulki syvänä ja selvänä veden uurtamassa kourussa kasvavan sankan pensaikon lävitse, kunnes pensaat alkoivat harventua, jakaantuen sitten yli kymmeneksi epäselväksi uraksi, jotka yhtyivät ja sekaantuivat rinteen vanhoihin, paljon käytettyihin karjapolkuihin.
»Joku on erittäin viekas», huomautti mies. »Mutta en käsitä mistä tässä on kysymys. Karjan varkaiden ja rosvojen aika on ohitse.»
»Kuvittelehan vain!» huudahti tyttö. »Todellinen salaperäinen arvoitus hiljaisilla, vanhoilla kukkuloillamme!»
Custer ratsasti äänettömänä ja miettivänä. Lauma puhdasrotuisia herefordilaisia, joiden arvolla olisi voitu lunastaa puolet Euroopassa vielä olevista kruunatuista päistä, käyskenteli laitumilla, jotka ulottuivat kauaksi kukkuloille. Ja jonnekin sinne vei tuo polku, mutta missä tarkoituksessa? Hyvä ei tarkoitus ollut, siitä hän oli varma, sillä muutoin ei polkua olisi niin ovelasti salattu.
Kun he saapuivat Camino Cortoksi nimittämänsä tien alkupäähän, vanhasta vuohitarhasta tuovalle portille, heilautti mies peukaloaan länteen päin pitkin tietä.
»Heidän on täytynyt tulla tuolta ja mennä sinne», hän virkkoi.
»Ehkä he ovat samoja, joiden äiti ja minä olemme kuulleet kulkevat öisin ohitsemme», sanoi tyttö. »Jos niin on, ovat he saapuneet suoraan teidän kartanonne halki, talon alapuolitse — ei tätä tietä.»
Custer avasi portin satulasta käsin, ja sitten he menivät barrancon halki, pysähtyen hetkeksi katselemaan sikoja ja puhelemaan niiden kaitsijan kanssa. Senjälkeen he jatkoivat matkaansa rancholle, joka oli noin kolmen neljänneskilometrin päässä yhäti levenevässä cañonissa. Se sijaitsi matalan kukkulan laella, ja kalkittuine seinineen, kattokupuineen, vankkoine holvikäytävä-kaarineen se laskevan auringon valossa näytti maurilaiselta linnalta.