»Minulla ei ole mitään heikkoa», hän sanoi. »Minun on jäätävä tänne sammuttamaan kuloa.»
»Siitä ei tule mitään!» Shannon pyörähti huutamaan Penningtonin ratsua pitelevälle miehelle. »Tuokaa Apache tänne!» hän pyysi. »Nämä miehet kykenevät tukahduttamaan palon ilman sinuakin», hän jatkoi Custerille. »Sinä palaat heti kotiin minun kanssani. Et ole koskaan nähnyt pahoin palanutta ihmistä; muutoin tietäisit, kuinka välttämättä haavojesi on heti saatava hoitoa.»
Mies ei ollut tottunut kuulemaan määräyksiä, ja se huvitti häntä. Gracen mieleenkään ei olisi johtunut epäillä hänen harkintakykyään tässä eikä missään muussakaan asiassa. Mutta tämän tytön esiintyminen viittasi siihen, että hän piti Custerin mielipidettä virheellisenä ja hänen päätöstänsä merkityksettömänä. Ilmeisesti Shannon uskalsi puolustaa vakaumustaan, sillä hän nousi hevosensa selkään ja ratsasti jälleen työhön ryhtyneiden miesten luokse ilmoittamaan heille, että Custer oli liian pahoin palanut jäädäkseen sinne.
»Sanoin hänelle, että hänen on palattava kotiin saamaan hoitoa palohaavoilleen; mutta hän ei suostunut siihen. Ehkä hän uskoisi paremmin teitä, jos te puhuisitte hänelle.»
»Kyllä me puhumme», huudahti yksi heistä. »Tuossa tuleekin eversti
Pennington. Hän kyllä panee pojan lähtemään, jos se on tarpeellista.»
Eversti Pennington seisautti märän ratsunsa Custerin viereen, ja Shannon kiiruhti heidän luokseen. Parhaillaan Custer kertoi valjakkoa kohdanneesta tapaturmasta.
»Paloi, niinkö?» äänsi eversti. »Mutta hitto soikoon, mies, sinähän olet palanut!»
»Ei se ole mitään», vastasi nuori mies.
»Se on vakavaa, eversti!» huusi Shannon. »Käskekää hänen palata kotiin! Hän ei välitä vähääkään minun kehoituksistani ja häntä olisi hoidettava kunnollisesti. Hänelle olisi saatava lääkäri niin pian kuin mahdollista.»
»Kykenetkö ratsastamaan?» murahti eversti Custerille.