»Mitä siinä oli suurenmoista? Se oli velvollisuuteni. Isä on aina teroittanut mieleeni, että eläinten omistamisesta johtuu erinäisiä siveellisiä velvollisuuksia, joita kukaan kunnianmies ei saa lyödä laimin — ettei niiden pelkkä omistaminen, ruokkiminen ja niille suojan antaminen riitä, vaan että niitä on myöskin autettava ja suojeltava, vaikka siitä aiheutuisi uhrauksiakin.»
»En usko hänen tarkoittaneen, että sinun pitäisi panna henkesi alttiiksi niiden tähden», huomautti tyttö.
»Ei, eipä tietenkään; mutta enhän ole sitä tehnytkään!.»
»Olisit saattanut tehdä sen.»
»En todellakaan uskonut joutuvani siinä lainkaan vaaraan», vastasi mies. »En taitanut ajatella sitä ollenkaan. Näin nuo kaksi komeata eläintä, jotka olivat työskennelleet puolestani niin uljaasti, avuttomina tulen laidalla, enkä olisi missään nimessä voinut olla tekemättä sitä, minkä tein. Et käsitä, Shannon, kuinka me Penningtonit rakastamme hevosiamme. Se on syöpynyt veriimme miespolvien aikana. Ehkä se on kummallista, mutta meistä se ei siltä tunnu.»
»Eikä minustakaan. Se on ylevää.»
Heidän saapuessaan talolle näki tyttö miehen kärsivän repiviä tuskia. Tallimies oli mennyt sammuttamaan kuloa kuten kaikki muutkin siihen kykenevät miehet rancholla, joten Shannonin oli autettava Custeria satulasta. Sidottuaan molemmat hevoset tallin seinään hän kiersi kätensä Custerin ympärille ja talutti häntä pitkiä portaita myöten sisään. Siellä hän huusi rouva Penningtonia ja Hannahia, jotka veivät haavoittuneen huoneeseensa, kun taas hän juoksi puhelimeen kutsumaan lääkäriä.
Hänen palatessaan oli Custer riisuttuna vuoteessaan, ja toiset antoivat hänelle ensiapua parhaansa mukaan. Hän seisoi hetkisen ovella, katsellen kuinka sairas ponnisteli salatakseen kärsimyksiään. Äidin ja Hannahin puuhaillessa hänen ympärillään hän käänsi hitaasti päätänsä puolelta toiselle. Mutta hän ei päästänyt vähäisintäkään valitusta, vaikka Shannon tiesi, että runneltu ruumis varmasti tahtoi pakottaa hänet kirkumaan. Äkkiä hän avasi silmänsä, näki tytön ja koetti hymyillä.
Silloin kääntyi rouva Pennington ja huomasi Shannonin.
»Sallikaa minunkin tehdä jotakin, jos vain kykenen mihinkään!»