»Minä jään», ilmoitti Shannon. »Olen sen päättänyt. Niin pian kun parannut, muutan omaan asuntooni ja opettelen toden teolla sitä hoitamaan. Tahdon oppia pitämään siitä.»
»Ja minä käyn siellä usein ja autan sinua, mikäli vähäisine, appelsiineja koskevine tietoineni osaan. Isä tekee samoin. Emme tiedä paljoa — appelsiinien ja sitruunien viljelys on hieman ulkopuolella alaamme, vaikka meillä onkin pieni hedelmätarha; mutta neuvomme sinua parhaamme mukaan. Ja Evasta se olisi mainiota — hän rakastaa sinua. Hän itki tuonnottain — silloin, kun viimeksi vakavasti mainitsit, ettet kenties jää tänne.»
»Hän on herttainen!»
»Niin hän onkin», myönsi sairas. »Olemme aina kinastelleet — niin kai tekevät kaikki veljekset ja sisarukset — ja olemme kiusoitelleet toisiamme aika tavalla; mutta Evan vertaista sisarta ei ole koko maailmassa. Sanokoonpa vain kuka muu hyvänsä mitään minua vastaan! Silloin hän saisi otella heti paikalla, jos Eva olisi lähettyvillä. Ja päivänpaisteinen! Vanha kotimme tuntuu hautausmaalta joka kerta, kun hän on poissa.»
»Hän palvoo sinua, Custer.»
»Hän on kelpo tyttö!»
Sen ylistävämmin ei Custer olisi osannut kehua.
Hän kyseli kulovalkeasta ja erittäinkin hevosista. Hän oli hyvillään, kun Shannon kertoi, että äsken oli kummuilta saapunut mies, kertoen, että tuli oli saatu melkein sammutetuksi ja että eversti tulisi pian kotiin ja että hevosia tarkastamassa käynyt eläinlääkäri ei ollut pitänyt niiden vammoja vakavina.
»Minä luulen kuloa murhapoltoksi», sanoi Custer. »Mutta kun Slick Allen on poissa, en voi aavistaa, kuka sen olisi sytyttänyt.»
»Kuka on Slick Allen?» tiedusti tyttö. »Ja miksi hän tahtoisi polttaa
Ganadon?»