Custer selitti hänelle, ja hän istui ääneti hetkisen, ajatellen Allenia ja heidän viimeistä kohtaustaan. Hän aprikoi, mitähän mies tekisi päästyään vankilasta. Silloin ei Shannon tahtoisi olla Wilson Crumbin housuissa, sillä hän arvasi, että Allen oli kova luonne.
Hänen ajatellessaan Allenia lausui Custer Guy Evansin nimen. Heti muistui hänen mieleensä — ensimmäisen kerran hänen Vista del Pason huvilassa viettämänsä viimeisen illan jälkeen — Crumbin ja Allenin välinen keskustelu ja viimeksimainitun selostus varastetun wiskyn myymisestä. Hän muisti miehen omat sanat:
»Sain laakson reunalla asuvan ylimysnuorukaisen sitä välittämään — hänen nimensä on Evans.»
Hän ei ollut ajatuksissaan liittänyt Allenia, sitä keskustelua ja Allenin mainitsemaa Evansia näihin ihmisiin. Mutta nyt hän oli varma, että varastetun väkijuoman myyjä oli juuri Guy Evans. Palaisikohan Allen näille seuduille päästyään vankilasta? Jos mies palaisi ja näkisi hänet, niin hän varmasti tuntisi Shannonin, jonka piirteiden oli täytynyt painua hänen mieleensä sen tähden, että Shannon muistutti jotakuta hänen tuntemaansa henkilöä.
Ja jos Allen tuntisi hänet, paljastaisiko hän hänet? Shannon arveli hänen epäilemättä sen tekevän. Mahdollisesti hän koettaisi kiristää Shannonilta rahaa. Mutta pahinta olisi, että hän saattaisi ilmaista Crumbille tytön olinpaikan. Sitä hän pelkäsi pahimmin — sitä, että näkisi jälleen Wilson Crumbin tai että tämä saisi tietää, missä hän on. Sillä hän uskoi, ettei Crumb säästäisi vaivojaan eikä häikäilisi turvautuessaan kuinka häpeällisiin tekoihin tahansa saadakseen hänet takaisin… Häntä puistatti, kun hän ajatteli Crumbia — miestä, jonka rakkauskin oli häpäisevä ja häpeällinen.
Sitten hän käänsi katseensa mieheen, joka virui hänen tuolinsa vieressä olevalla vuoteella. Custer ei rakastaisi häntä koskaan; mutta hänen Custeria kohtaan tuntemansa rakkaus oli jo jalostanut häntä.
Jos hänen entisen ympäristönsä ihmiset eivät löytäisi hänen piilopaikkaansa, voisi hän pysyä pienellä hedelmäviljelyksellään lähellä Ganadoa ja nähdä Custerin usein — melkein joka päivä. Custerilla ei olisi aavistusta hänen rakkaudestaan — ei kellään olisi siitä aavistusta. Ja hän olisi onnellinen, kunhan vain saisi olla likellä Custeria. Vaikka Grace palaisikin, ei se muuttaisi asiaa — ei sekään, että Grace ja Custer menisivät naimisiin. Shannon tiesi, ettei nuori Pennington ollut häntä varten — ei kukaan kunnianmies ollut hänen saavutettavissaan sen jälkeen, mikä hän oli ollut — mutta hänen salainen rakkautensa ei loukkaisi mitään siveellistä lakia.
Hän ei ollut ensinkään mustasukkainen Gracelle. Custer kuului Gracelle, ja vaikka Shannon olisi luullutkin voivansa voittaa hänet omakseen, ei hän olisi sitä koettanut, sillä hän oli aina halveksinut niitä, jotka itsekkäästi särkivät vakiintuneita suhteita. Luonnollisestikin tuntuisi hänestä raskaalta Gracen palatessa. Mutta hän oli päättänyt oppia pitämään Gracesta, jopa rakastamaankin häntä. Hän olisi uskoton uudelle rakkaudelle, joka oli hänet muuttanut, jollei hän rakastaisi, ketä hän rakasti.
Custer liikahti rauhattomasti. Taaskin näkyi, että hänellä oli tuskia. Shannon laski viileän kätensä potilaan otsalle ja silitti sitä. Sairas aukaisi silmänsä ja hymyili hänelle.
»Olet kovin hyvä», hän sanoi, »kun istut luonani, mutta sinun pitäisi olla vuoteessa. Sinulla on ollut aika rasittava päivä, etkä ole niin tottunut sellaiseen kuin me.»