»Ei minua väsytä», vastasi tyttö, »ja olen täällä mielelläni, jos sinä pidät minut mielelläsi luonasi.»
Mies otti hänen kätensä otsaltaan ja suuteli sitä.
»Tietystikin pidän sinut mielelläni täällä, Shannon — olet kuin sisar. On kummallista, eikö olekin, että meistä kaikista tuntuu siltä, vaikka olemme tunteneet sinut vasta muutamia viikkoja? Sen täytyy johtua siitä, miten sopeuduit täkäläisiin oloihin. Kuuluit heti alusta alkaen meihin — olit ihan samanlainen kuin me.»
Shannon käänsi äkkiä päänsä toisaalle, loi katseensa lattiaan ja puri huultaan pidättääkseen kyyneliään.
»Mikä sinua vaivaa?»
»En ole samanlainen kuin te, Custer; mutta olen ankarasti koettanut olla.»
»Missä suhteessa et ole?» kysyi mies.
»Minä — niin — en osannut ratsastaa», selitti Shannon avuttomana.
»Älä naurata minua, kasvoni ovat palaneet!» rukoili Custer leikillisesti. »Luuletko, ettemme tiedä muuta, ajattele muuta ja ettei meillä ole muuta kuin ratsastustaito? Meillä on sydän ja järki — sellainen kuin se on — ja toivottavasti sielukin. Ja ne ne olivat mielessäni. Ajattelin myöskin, että meillä Penningtoneilla on naisiin nähden korkeammat vaatimukset kuin nykyään on tavallista. Taidamme olla hiukan vanhanaikaisia. Tahdomme, että hevostemme veri ja naistemme mieli on puhdas. Kerron sinulle erään tähän sopivan tapauksen — voin sen kertoa, koska et tunne sitä tyttöä etkä milloinkaan häneen tutustu. Hän oli William-serkun — newyorkilaisen serkkumme — ystävän tytär. Hän vietti talven Pasadenassa, ja serkku Williamin tähden kutsuimme hänet tänne. Hän oli kaunis kuin marja, ja otaksuttavasti hänen siveellisyydessään ei ollut mitään vikaa; mutta hänen mielensä ei ollut puhdas. Havaitsin sen melkein heti, kun jouduin hänen puheilleen; ja sitten kysyi Eva minulta sellaista, mistä hänellä ei olisi voinut olla aavistustakaan, jollei tämä tyttö olisi viittaillut siihen. En käsittänyt mitä tehdä. Hän oli tyttö, enkä niin ollen voinut puhua hänestä kenellekään, en edes isälleni enkä äidilleni. Mutta en myöskään tahtonut hänen viipyvän Evan läheisyydessä. Aprikoin, olinko ehkä vain ahdasmielinen nulikka; ehkä ei tytössä ollut mitään, mikä saattaisi herättää pahennusta kenessäkään. Erittelin asiaa ja johduin siihen päätelmään, että minua hävettäisi, jos äitini tai Eva puhuisivat sellaisesta tai ajattelisivat sellaista. Niin ollen ei ollut oikein jättää Evaa alttiiksi tytön vaikutukselle. Niin päätin, enkä ainoastaan luule olleeni oikeassa — tiedän sen.»
»Entä mitä teit?» tiedusti Shannon hyvin hiljaa.