Pian alkoi sairaassa näkyä yltyvän kivun merkkejä, ja sitten hän pyysi morfiinia.
»En halua ottaa sitä, jollei se ole välttämätöntä», hän selitti.
»Niin», virkkoi Shannon, »älä ota sitä, jollei se ole välttämätöntä!»
Hän valmisti liuoksen ja ruiskutti sen potilaan ihoon, mutta hänen itsensä ei lainkaan tehnyt sitä mieli. Sitten tuli Eva vapauttamaan hänet, ja hän toivotti sisaruksille hyvää yötä ja meni nukkumaan. Hän heräsi kello neljän seuduissa aamulla ja muisti heti pienen, mustan rasiansa. Mutta hän vain hymyili, käänsi kylkeään ja painautui uudelleen nukkumaan.
XVIII.
Kului monta viikkoa, ennen kuin Custer jälleen kykeni ratsastamaan, ja sillä välin oli Shannon muuttanut omaan taloonsa asumaan. Hän kävi joka päivä Penningtonien luona, ratsastaen Baldylla, joka oli lainattu hänelle siihen saakka, kunnes Custer jaksaisi valita hänelle hevosen. Shannon tahtoi ehdottomasti saada morganilaisen, jonkun Apachen emän varsoista.
»Sitten sinun on odotettava, kunnes saan opetetuksi sellaisen sinua varten», selitti Custer. »Meillä on pari nelivuotiasta, jotka jossakin määrin ovat tottuneet satulaan ja tottelevat suitsia, mutta en haluaisi sinun ratsastavan niistä kummallakaan, ennen kuin niiden koulutus on täydellinen. Tahdon ratsastaa niillä niin paljon, että opin tuntemaan niiden viat, jos niillä niitä on. Sen aikaa pidät Baldya luonasi ja käytät sitä. Miten sujuvat viljelyshommat? Ne näkyvät olevan sinulle terveellisiä. Kukaan ei tuntisi sinua samaksi tytöksi. Olet tumma kuin intiaaninainen, ja kuinka poskesi ovatkaan pyöristyneet!»
Tyttö hymyili tyytyväisenä.
»Ennen minulla ei ollut aavistustakaan, mitä eläminen on», hän sanoi. »En koskaan ole ollut sairaloinen; mutta toisaalta en ole milloinkaan tuntenut olevani terve, en ole tietänyt, että terveys on kouraantuntuvaa ja riemuisaa ja että ihminen tietoisesti nauttii siitä joka hetki. Ihmiset ahtavat sisäänsä lääkkeitä, jauheita ja nesteitä saadakseen vähäksi aikaa surkean jäljennöksen siitä, mistä he voisivat nauttia alituisesti, jos tahtoisivat. Sellaisen miehen, joka luulee ainoastaan ryypyn kykenevän tekemään ihmisen sellaiseksi, että hänen tekisi mielensä huutaa ja heiluttaa hattuaan, pitäisi heiluttaa jalkansa jonkun morganilaisenne selkään ennen aamiaista tällaisena viileänä syyskuun aamuna ja antaa hevosen kiitää suitset höllällä. Oi, poika!» hän huudahti. »Siinä on teille humalaa!»
Shannonin posket olivat punehtuneet, ja hänen silmänsä liekehtivät eloisasti. Hän uhkui elämää, terveyttä ja onnea. Ja myöskin Custerin silmät säikkyivät.