»Hei!» hän riemuitsi. »Sinä olet oikea Pennington!»
»Toivoisin olevani!» mietti tyttö itsekseen. »Sinä imartelet minua», hän lausui ääneen.
Custer naurahti.
»Se kuulostaa joutavalta lorulta, eikö niin? Mutta tiedäthän, mitä tarkoitan — on hauska, että ihmisiä, joista pidämme, miellyttää se, mitä teemme. Se ei ehdottomasti merkitse sitä, että luulemme meidän kaltaisiamme maailman parhaiksi ihmisiksi. Tarkoitukseni ei ollut olla itserakas.»
Eva oli juuri saapunut patioon.
»Kuulepa tuota säteilevää lasta!» hän huudahti. »Tiedätkö, Shannon, tuo rakas pikku veli ihan vihaa itseään.»
Hän meni Custerin luokse, istahti hänen polvelleen ja suuteli häntä.
»Niin», virkkoi Custer, »veli vihaa itseään, hän kuluttaa tuntikausia hieroessaan ihojauhetta nenäänsä. Äiti löysi äskettäin hänen pukeutumispöydältään huulipuikon ja kulmakarva-siveltimen, tai miksi niitä nimittänette. Ja L. A:ssa käydessään hän kynittää kulmakarvojaan.»
Eva ponnahti pois hänen sylistään ja polki jalkaansa.
»En koskaan ole kynittänyt kulmakarvojani!» hän huusi. »Ne ovat luonnostaan tällaiset.»