»Niin — en tunne häntä. Olen vain kuullut hänestä. En usko, että pitäisitte hänestä.» Shannonia melkein puistatti se ajatuskin, että tämä herttainen lapsi edes tuntisi Wilson Crumbin. »Oi, Eva!» puhkesi hän puhumaan kiihkeästi. »Sinä et saa edes ajatella antautumista eläviinkuviin. Olen elänyt Los Angelesissa kyllin kauan tietääkseni, että siellä on elämä usein kovaa, täynnä pettymyksiä, särkyneitä haaveita, katumusta — etupäässä katumusta.»
»Ja Grace on nyt siellä», virkkoi Custer hiljaa silmissään huolestunut ilme.
»Ettekö voi taivuttaa häntä tulemaan takaisin?»
Mies pudisti päätään.
»Se ei olisi oikein eikä kohtuullista», hän vastasi. »Hän tavoittelee menestystä, ja meidän pitäisi rohkaista häntä. Parhaassakin tapauksessa on olo siellä hyvin raskasta, vaikka me emme asetukaan vastustamaan hänen kunnianhimoisia pyrkimyksiään alituisesti kehoittelemalla häntä luopumaan siltä alalta. Koetamme sen vuoksi säilyttää kirjeissämme reippaan sävyn.»
»Oletko käynyt katsomassa häntä hänen lähdettyään? Et ole, tiedän sen. Sinun sijassasi ajaisin L. A:han. Sillä saattaisi olla suuri merkitys hänelle, Custer. Se saattaisi merkitä enemmän kuin aavistatkaan.»
Tyttö puhui täysimittaisista katkerista kokemuksistaan. Hän ymmärsi, kuinka paljon hänelle itselleen olisi merkinnyt, jos häntä tukemassa olisi ollut joku Custerin kaltainen mies, silloin kun hän tarvitsi puhtaasti rakastavan miehen voimakasta kättä tempaisemaan hänet kuivalle liejun reunasta. Sellaisen miehen mukana hän olisi lähtenyt pois — palannut kotiin ja kiittänyt Jumalaa hänelle tarjoutuneesta tilaisuudesta. Jos Grace rakasti Custeria ja sai ponnistella niitä nuivia voimia vastaan, jotka omasta turmeluksestaan olivat nousseet kynsimään Shannonin liepeitä, niin hän lähtisi kotiin Custerin seurassa.
Jos taas toisaalta olot olisivat sellaiset kuin niiden pitäisi olla ja kuin ne ovat muutamissa ateliereissa, palaisi Custer, tuoden uutisia, jotka nostaisivat taakan heidän kaikkien sydämeltään, samalla kun Grace rohkaistuisi ja saisi uutta intoa rakkaimpiensa antamasta tehokkaasta tuesta. Mitä se kummassakin tapauksessa merkitsisi hänelle itselleen, sitä ei Shannon ajatellut. Hänen sielunsa oli liian ylevä ollakseen mustasukkainen. Häntä kannusti vain halu säästää toiselta se tuska, jonka hän oli kärsinyt, ja tuottaa onnea rakastamalleen miehelle.
»Arveletko tosiaankin, että minun pitäisi mennä?» kysyi Custer. »Tiedäthän hänen jyrkästi vaatineen, ettei kukaan meistä saa tulla hänen luokseen. Hän selitti tahtovansa saada kaikki aikaan omin neuvoin ihan auttamatta. Grace ei ole ainoastaan hyvin kunnianhimoinen, vaan myöskin hyvin ylpeä. Pelkään, että hän pahastuisi siitä.»
»Siitä en välittäisi», sanoi Shannon. »Joko sinun tai Guyn pitäisi mennä sinne häntä tapaamaan. Kaikista miehistä olette te kaksi häntä lähinnä. Kenenkään tytön ei pitäisi jäädä kauaksi Hollywoodiin ilman jotakuta henkilöä, jolta hän voisi odottaa oikeanlaista ohjausta ja — ja — suojelusta.»