»Taidanpa tehdä sen», virkkoi Custer. »En voi lähteä nyt heti. Mutta käväisen siellä ennen kuin matkustan Chicagoon viemään karjaa kansainväliseen näyttelyyn.»
Kohta senjälkeen alkoi Custer jälleen ratsastaa, ja tavallisesti oli Shannon silloin hänen muassaan. Tietämättään oli Custer johtunut yhä enemmän kaipaamaan tytön seuraa. Sentähden hän oli vähentänyt juomistaan, sillä se oli murtanut häneltä Gracen lähdön jälkeen pinttyneen tavan pitää pulloa matkassaan ratsastellessaan yksin kukkuloilla.
Custerin ollessa vielä pieni poika oli hänen velvollisuutenaan samoin kuin halunaankin ollut aitauksien tarkastaminen. Hän oli suorittanut sitä edelleen kauan sen jälkeen, kun se olisi voitu luovuttaa jollekin palvelushenkilölle, eikä ainoastaan sen vuoksi, että hän siten joutuisi viettämään pitkiä, rattoisia tunteja satulassa Gracen seurassa, vaan myöskin siitä syystä, että hän siten sai varmat tiedot laitumien, karjan ja aitojen tilasta. Hänen pakollisen joutilaisuutensa ajaksi, hänen tervehtyessään palohaavoistaan, oli tämä tehtävä siirtynyt Jakelle.
Kun Custer jälleen ryhtyi työhön, kiinnitti Jake ensimmäisenä päivänä hänen huomiotaan erääseen seikkaan, joka jo kauan oli ollut keskustelun ja pohdinnan alaisena palvelusväen keskuudessa.
»Jotakin outoa on tekeillä tuolla kukkuloilla», sanoi Jake. »Olen joka viikko nähnyt tuoreita hevosten ja burrojen jälkiä sekä sinnepäin että sieltä takaisin. Joskus ne vievät El Camino Largon, toisinaan taas Corton kautta, ja kerran ne olivat tulleet alas vanhan vuohitarhan kautta, suoraan ranchoalueen poikki ja ulos läntisestä portista. Mutta en osaa varmasti erottaa, tulevatko ne ensin kukkuloilta ja palaavat sitten sinne vaiko päinvastoin. Jälkien jättäjät ovat liukkaita veitikoita. Tulo- ja menojäljet eivät koskaan osu toisiinsa, ja ne ovat varmasti tehty muutamien tuntien sisällä, mutta en ole kyllin taitava päättääkseni, kummat — Ganadoon tulevat vaiko täältä menevät — ovat tuoreemmat. Ja lisäksi he sotkevat niitä laahaamalla perässään varpukimppuja, joten on vaikea saada selville, kuinka monta heitä on. Minä ainakin olen ymmällä.»
»Ne menevät Linkkuveitsi-cañoniin päin, eikö niin?» kysyi Custer.
»Joskus, mutta toisinaan taas suoraan Sykomori-cañoniin ja joskus taas milloin mihinkin puolestakymmenestä idästäpäin laskeutuvasta barrancosta. Mutta ennemmin tai myöhemmin häivyn aina jäljiltä — en milloinkaan saa seuratuksi niitä mihinkään erikoiseen paikkaan. Näyttää siltä kuin ne hajaantuisivat.»
»Ehkä ne ovat vain laaksossa asuvia meksikkolaisia, jotka öisin käyvät noutamassa polttopuita.»
»Kenties», myönsi Jake, »mutta se ei tunnu todennäköiseltä.»
»Ei kylläkään. Mutta en osaa kuvitella, keitä muita ne saattaisivat olla. Viime keväänä huomasin polun Linkkuveitsi-cañonin yläpuolella, ja ehkä se on jollakin tavoin yhteydessä niiden kanssa. Minun on otettava siitä selkoa. Se ei vie sellaisiin paikkoihin, missä karja on milloinkaan laitumella, eikä minulla ole ollut aikaa seurata sitä. Luuletteko niiden käyvän täällä säännöllisesti?»