»Menkää toimistoon perimään palkkanne!» käski Pennington.
»Ensin opetan teille, te senkin —»
Äkkiä kolahti hänen leukaansa raskas nyrkki, katkaisten hänen lauseensa tuskallisesti, ennen kuin se ehti päättyä, ja pysähdyttäen hänen hurjan ryntäyksensä.
»Teidän sijassanne valitsisin huolellisemmin sanani, Allen», virkkoi Pennington rauhallisesti. »Se, että olette nauttinut väkeviä, ei riitä moisen selitykseksi. Menkää toimistoon, kuten käskin!»
Hän oli tuntenut wiskyn hajua tempaistessaan miehen ohitseen.
»Aiotteko te antaa minulle lähtöpassin juomisen tähden — juuri te?» kysyi Allen.
»Tiedätte hyvin, mistä syystä saatte lähtöpassin. Tiedätte, että syynä on se ainoa seikka, joka ei vetele Ganadossa. Teidän pitäisi itsenne saada samalla mitalla kuin annoitte Apachelle, ja teidän on parasta laputtaa, ennen kuin menetän malttini ja annan teille!»
Mies nousi hitaasti pystyyn. Hän pohti mielessään, voisiko hänen hyökkäyksensä onnistua toisella kerralla, mutta pian voitti hänen järkensä halun ja raivon. Hän lähti verkkaisesti astelemaan kummun rinnettä taloa kohti. Muutaman metrin päässä hän pysähtyi.
»Minä en tätä unohda, te — te —»
»Pitäkää se kaikin mokomin mielessänne!» kehoitti Pennington.