»Sitten olen hyvilläni, että sinä et ole harjaantunut vainuaja», hän sanoi, »sillä nyt jaksan uskoa, mitä äsken puhuit. Ja vieläkin minusta on hyvin ihmeellistä ja hauskaa kyetä lukemaan kertomuksia — tosikertomuksia — ihmisten ja eläinten polkemasta tomusta.»
»Siinä ei ole mitään kovin erikoista. Katsohan vain esimerkiksi Apachen kavioiden jälkiä! Näetkö, miten takakavio eroaa etukaviosta?»
Puhuessaan Custer osoitti niitä, kiinnittäen tytön huomiota siihen, että Apachen takakengät olivat varpaiden puolelta tasatut.
»Ja vertaa nyt niitä Baldyn jälkiin!» hän kehoitti. »Näetkö, kuinka erilaiset ne ovat? Jos kerran opit ne tuntemaan, et voi milloinkaan sekoittaa niitä toisiinsa. Mutta sitä kertomuksen osaa, joka kiinnittäisi mieltäni eniten, en kykene lukemaan — keitä he olivat, mitä he kuljettivat burrojen selässä kukkuloilta, mistä he tulivat ja minne he menivät. Seurataan jälkiä nähdäksemme, missä he kävivät täällä laaksossa. Jälkien täytyy viedä ihan Evansien heinäladon lähitse.»
Evansien heinäladon! Äkkiä kirkastui Shannonin muisti kuin voimakkaasta valonvälähdyksestä. Hänen ollessaan viimeistä iltaa Crumbin huvilassa oli Allen maininnut, että salaa tuotu wisky kuljetettiin kuorma-autossa, että se oli piilotettu heiniin ja sitä välitti Evans-niminen nuorukainen.
Mitä hänen oli tehtävä? Hän ei voinut ilmaista tietoaan Custerille, koska hän ei voinut selittää, miten oli sen saanut. Samasta syystä hän ei myöskään voinut varoittaa Guy Evansia, jos olisikin pitänyt sitä tarpeellisena — mutta sitä hän ei uskonut, sillä Custer ei paljastaisi Guyta! Hän päätteli, ettei hän voinut tehdä muuta kuin antaa tapahtumien mennä menoaan.
Hän seurasi Custeria osittain umpeenlakaistuja jälkiä myöten ohrasängen peittämän pellon poikki. Sadan metrin päässä heinäladosta länteen jäljet veivät sepelillä lasketulle tielle suorakulmaisesti, kadoten sitten tyyten. Mahdotonta oli päättää, oliko pieni karavaani kääntynyt itään vaiko länteen, sillä se ei ollut jättänyt minkäänlaisia jälkiä kivetyn tien kovaan pintaan.
»Kas niin, Watson!» sanoi Custer ja kääntyi myhäillen tytön puoleen.
»Mitä saat selville tästä?»
»En mitään.»
»Et mitään? Watson, se kummastuttaa minua. En minäkään saa selville mitään.» Hän pyöräytti ratsunsa takaisin rikottua aitaa kohti. »Ei hyödytä lainkaan etsiä enää tältä suunnalta. Enkä tiedä, kannattaisiko seurata edes jälkiä kukkuloille, sillä todennäköisesti on ne peitetty hyvin. Mutta ensi perjantai-iltana minä väijyn heitä. Kenties heillä ei ole mitään pahaa mielessä, mutta epäiltävältä se näyttää. Ja jos niin on, niin mieluummin otan heidät täällä kiinni tavaroineen kuin seuraan heitä kukkuloille, missä otaksuttavasti koko saavutukseni supistuisivat heille antamaani varoitukseen, että heitä pidetään silmällä. Nyt minua harmittaa, että panetin portit lukkoon, sillä se tekee heidät valppaiksi. Panemme ensin aidan kuntoon ja sitten kierrämme ympäri ottamassa pois lukot.»