Kun he tuntia myöhemmin olivat kotimatkalla, pyysi hän Shannonia olemaan hiiskumatta mitään heidän huomioistaan ja siitä, että hän aikoi seuraavana perjantaina väijyä salaperäistä kuormajonoa.
»Se vain nostattaisi tarpeetonta hälyä väen keskuudessa», hän selitti. »Mahdollisesti saan jonkun yksinkertaisen selityksen, kun tapaan nuo ihmiset. Kuten mainitsin Jakelle, saattavat he olla meksikkolaisia, jotka ovat työssä koko viikon ja käyvät täällä öisin noutamassa polttopuita. Vieläkin todennäköisempää on, että he eivät tiedä saavansa lupaa kerätä kuivuneita puita, jos sitä pyytäisivät, vaan luulevat olevansa varkaissa ja ottavat niskoilleen paljon huolta ja vaivaa turhanpäiten, totisesti!»
»Et kai aio vahtia heitä yksin?» tiedusti tyttö, sillä hän tiesi, mitä Custer ei tiennyt — nimittäin että yökulkijat luultavasti olivat häikäilemättömiä lurjuksia, jotka eivät kaihtaisi mitään rikosta, jos pelkäisivät joutuvansa ilmi.
»Miksi en?» kysyi Custer. »Tahdon vain tiedustaa heiltä, mitä he puuhailevat Ganadossa ja miksi he rikkoivat aitamme.»
»Älä tee niin!» pyysi Shannon. »Ethän tiedä, keitä he ovat ja mitä he hommaavat. Meidän tietoihimme nähden he saattavat olla hyvin hurjaa joukkoa.»
»Niinpä niin», myönsi Custer. »Otan Jaken mukaani.»
»Miksi et ota myöskin Guyta matkaan?» ehdotti tyttö, sillä hän tiesi, että Custer olisi paremmassa turvassa, jos Guy tuntisi hänen aikeensa, koska hän silloin varsin todennäköisesti ei kohtaisi miehiä.
»Ei», vastasi Custer. »Guylla pitäisi olla iso nuotio, lepotuoli ja käärö savukkeita, jos hänen olisi mieli istua niin myöhään kukkuloilla. Jake on paras mies sellaiseen työhön.»
»Guy ei ole ensinkään sinun kaltaisesi, vai onko?» huomautti Shannon. »Hän on asunut koko ajan täällä ja elänyt samalla tavalla kuin sinä, mutta sittenkään hän ei tunnu olevan osa siitä, kuten sinä olet.»
»Guy on haaveilija ja haluaa aina mukavuutta», selitti Custer nauraen. »Heikäläiset ovat kaikki vähän sentapaisia. Herra Evans oli samantapainen isän kertoman mukaan. Hänen kuollessaan me kaikki olimme vielä lapsia. Rouva Evans selviytyy mielellään kaikesta helposti, eikä Gracekaan ollut kovin innokas ponnistelemaan, vaikka hän kykenikin kestämään enemmän kuin muut. Ei kukaan heistä ole tuntunut ottavan asioita siltä kannalta kuin sinä. En ole koskaan nähnyt ketään niin innostunutta ratsastamaan ja oleskelemaan ulko-ilmassa kuin sinä, paitsi Penningtoneja. Mutta silti pidän heistä yhtä paljon», hän ehätti lisäämään. »Sellaisia kai ihmiset ovat. Mieltymys näihin seikkoihin on perinnöllinen. Nykyiseen polveen saakka ovat kaikki Evansit olleet peräisin kaupungista, kaikki Penningtonit taas maaseudulta. Isä arvelee, että jos hevosmiehet eivät olekaan erillisen rodun jälkeläisiä, he joka tapauksessa polveutuvat yhteisistä esivanhemmista, jotka asuivat laajoilla tasangoilla ja olivat ihmisrodun alkuperäiset karjankasvattajat. Hän luulee heidän sekautuneen kukkulain ja vuorien asukkaihin, joista myöskin tuli hevosmiehiä heidän opettaminaan, mutta että metsä- ja rantarodut olivat jyrkästi eroavia. Juuri viimemainitut ne rakensivat kaupunkeja, jotka tasangoilta saapuneet hevosmiehet sitten valloittivat.»