»Siinä näette, mitä merkitsee kun perheessä on kirjailija», virkkoi Custer. »Hän alkaa puhua päittemme ylitse. Emme ymmärrä hänen puhettaan puoleksikaan. En ainakaan minä. Entä sinä, Guy?»
»Säälihän toki, Custer, ja anna pojan olla rauhassa!» kehoitti rouva Pennington nauraen. »Sinähän saat kivikuvankin pökerryksiin. Ja sinä, Guy, tiedäthän, ettei sinun tarvitse joutua hämillesi. Olemme kaikki tottuneet siihen ajatukseen, että Evasta ja sinusta tulee pari, joten se ei ole mikään yllätys. Olemme siitä hyvin iloissamme.»
»Kiitos, rouva Pennington!» vastasi poika. »Syynä ei ollut se, että sen ilmoittaminen teille olisi ollut vaikeata, vaan se, miten Eva vaati minun tekemään sen — ikäänkuin kirjasta lukien. Minun piti tulla pyytämään everstiltä hänen kättään hyvin muodollisesti, ja se tuntui minusta yhä typerämmältä, kuta enemmän sitä ajattelin — ja olen ajatellut sitä koko päivän. Niin, nähkääs, silloinkin kun Eva sanoa paukautti sen, mietin hullunkurista puhettani —»
»Ei se ollut hullunkurinen», pisti Eva väliin. »Se oli suorastaan loistava. Niin ajattelit itsekin, kun panit Bruce Bellinghamin pyytämään Hortensen isältä häntä omakseen. ’Monsieur Le Clairehän lausui, oikaisten miehekkäitä hartioitaan, ’lähestyn teitä tänä kauniina toukokuun päivänä, mitä syvimmän juhlallisuuden tuntein ja täysin tuntien arvottomuuteni —’.»
»Oi, taivaan tähden, Eva, olehan jo!» pyysi Custer.
Nyt he nauroivat kaikki, Eva ja Guy muiden mukana.
»Kustantajasi menetteli perin rosvomaisesti tarjotessaan sinulle vain seitsemänsataa dollaria romaanistasi. Tuo kelmihän yksin on hyvinkin tuhannen dollarin arvoinen. Hyvästi, Mark Twain! Hauskaa matkaa, Bill Nye! Olet jättänyt heidät kaikki varjoon, Guy Thackeray!»
Eversti pyyhki silmiään.
»Mikäli käsitän», hän sanoi, »haluatte te lapset mennä avioliittoon.
Onko olettamukseni oikea?»
»Oi, isä, olet suorastaan ihmeellinen!» huudahti Eva.