»En halua, että avioliiton rahallinen puoli huolestuttaa teitä kumpaakaan», sanoi eversti. »Guy on valinnut sellaisen alan, jolla kenties on ponnisteltava vuosikausia, ennen kuin saa kunnolliset tulot. Tyttäreni puolisolta vaadin ainoastaan sen, että hän rehellisesti käy työhön käsiksi. Jos panet parhaasi, Guy, niin menestyt, ja sillä välin minä kyllä huolehdin raha-asioista.»
»Mutta sitä me emme tahdo», puhkesi Eva puhumaan. »Emme tahdo elää almuista.»
»Arveletko sinä, että se, mitä annan pikku tyttärelleni, on annettu almuna?» kysyi eversti.
»Oi, isä, tiedänhän, ettet sinä ajattele niin. Mutta etkö ymmärrä, miltä se tuntuisi Guysta? Hänen pitää olla riippumaton. Mieluummin tulen toimeen vähällä, kun vain tiedän, että hän on ansainnut sen kaiken.»
»Siihen saattaa kulua pitkä aika, Eva», virkkoi Custer, »ja siihen mennessä kuluisi elämänne paras osa huolessa ja puutteessa. Ymmärrän kyllä tunteenne; mutta on kiertotie, joka pohjaa vakiintuneisiin liikennemenetelmiin. Anna isän rahoittaa Guyn kirjailijakyky, samoin kuin joskus rahoitetaan keksijäneroja! Saavutettuaan menestystä voi Guy maksaa pääoman korkoineen.»
»Mikä näppärä pieni ajatus!» huudahti tyttö. »Siten saadaan kaikki järjestykseen, eikö niin. Sinä säteilevä mies!»
XXI.
Seuraavana maanantaina vankien puhutteluaikana ilmestyi Los Angelesin lääninvankilaan rokonarpinen meksikolainen, pyytäen saada tavata Slick Allenia. Sitten nämä kaksi seisoivat eräässä nurkkauksessa, keskustellen kuiskaamalla. Allenin kasvot kävivät häijyn synkiksi, kun vieras kertoi hänelle, että nuori Pennington oli sekaantunut heidän suunnitelmiinsa.
»Meitä alkaa maa siellä polttaa», virkkoi Allen. »Meidän on siirryttävä. Kuinka paljon teillä on vielä tavaraa jälellä?»
»Noin kuusikymmentä laatikkoa väkevää. Myimme rannikon puolella lähes kolmesataa laatikkoa tarvitsematta Evansin välitystä. Toista tavaraa ei enää ole paljoa — kaikkiaan pari naulaa korkeintaan.»