»Kuinka monta heitä on?»
»Vain kaksi. Teidän ei tarvitse pelätä. Heillä ei ole ampuma-aseita. Kun otatte revolverin mukaanne, niin voitte pidättää heidät aivan yksin.»
»Mutta mistä tiedän, että te ette viritä minulle ansaa?»
»Kuulkaahan! He pettivät minut. Tahdon maksaa samalla mitalla. Jollette halua ottaa heitä kiinni, niin yhdentekevä — siinä kaikki. Hyvästi!»
Custer kääntyi pois puhelimesta ja harasi sormillaan tukkaansa, tehden luonteenomaisen, ymmälläoloa kuvaavan liikkeen. Mitä hänen pitäisi tehdä? Ilmoitus oli kovin salaperäinen, hän arveli; mutta eihän saattanut vahingoittaa, jos hän pistäytyisikin Linkkuveitsi-cañonissa kello yhdeksän vaiheilla. Jos häntä peijattiin, niin pahin pelättävissä oleva seikka oli se, että hänet sillä tavoin houkuteltaisiin Linkkuveitsi-cañoniin, samalla kun kuormatut burrot tuotaisiin vuoristosta jotakin toista tietä. Jos he olivat menetelleet niin, oli se aika ovela temppu; mutta toista kertaa häntä ei narrattaisi.
Custer Pennington ei halunnut joutua naurettavaksi eikä senvuoksi tahtonut ketään typeryytensä todistajaksi, jos hän sinä iltana joutuisi kepposen uhriksi. Siitä syystä hän ei ottanut Jakea mukaansa, vaan ratsasti yksin Sykomori-cañoniin, kun kaikki kunnaan linnan asukkaat luulivat hänen nukkuvan vuoteessaan. Yö oli kirkas. Esineet näkyivät selvästi lyhyillä matkoilla, ja mennessään hevoslaitumen ohitse hän näki sadan metrin päässä olevien siitostammojen himmeät hahmot. Kojootti kajahdutti kaamean ulvontansa läheisellä kukkulalla. Kauempaa kuului pöllön kolkko huhuilu. Mutta nämä äänet eivät suinkaan lamauttaneet häntä, vaan niillä oli pikemminkin päinvastainen vaikutus, sillä ne olivat yön ääniä, jotka hän oli tuntenut ja joista hän oli pitänyt lapsuudesta asti.
Poikettuaan Linkkuveitsi-cañoniin hän seisautti Apachen ja istui hetkisen hiljaa kuunnellen. Rotkon yläpäästä, johon hän ei voinut nähdä, kuului heikkoa ääntä. Siellä kai olivat liekaan sidotut burrot, hän ajatteli, jollei koko juttu ollut pelkkä kuje; mutta hän oli varma erottaneensa sieltä jotakin liikettä..
Hän ratsasti edelleen, mutta irroitti varmuuden vuoksi revolverin kotelostaan. Olihan tietysti sellainen pieni mahdollisuus, että hänen saamallaan puhelinsanomalla oli paha-aikeinen tarkoitus. Kun hän nyt sitä harkitsi, välähti hänen mieleensä, että ilmiantaja oli kenties hieman liian kiihkeästi vakuuttanut hänelle, kuinka turvallisesti hän voisi yksin lähteä retkelle. No niin, mies oli ollut sukkela, jos se oli hänen aikomuksensa.
Nyt Custer näki tumman ryhmän erään sykomorin alla. Hän ratsasti suoraan sitä kohti ja erotti pian, että puuhun oli sidottu kuusi kuormitettua burroa. Hän eteni ihan likelle eläimiä tarkastamaan niitä. Ihmisistä ei näkynyt merkkiäkään.
Hän tutki kuormia, kumartuen satulassaan tunnustelemaan niistä yhtä. Mitä ne sisälsivät, sitä hän ei saattanut arvata, mutta polttopuita niissä ei ollut. Ilmeisesti oli kunkin burron selässä kuusi puista laatikkoa, kolme kummallakin puolella.