Äkkiä Evans tunsi, ettei hän ollut yksin, pyörähti ympäri ja tunsi miehen.
»Hei vain, Allen!» hän tervehti.
»Nuori Pennington erotti minut äsken», sanoi Allen vastaamatta Evansin tervehdykseen sen paremmin.
»Se on ikävää», valitti Evans.
»Kenties jokin muu on teistä vieläkin ikävämpää!» ärähti Allen ja jatkoi matkaansa tuvalle noutamaan vuodehuopiaan ja vaatteitaan.
Guy tuijotti hetkisen miehen jälkeen ymmälläolevan näköisenä ja otsa rypyssä. Sitten hän hitaasti punastui ja vilkaisi ympärilleen nähdäkseen, oliko kukaan kuullut hänen ja Slick Allenin välistä lyhyttä keskustelua.
Muutamia minuutteja myöhemmin hän astui talon länsipuolella olevaan aitaukseen, jossa uimalammikko oli. Rouva Pennington ja hänen vieraansa olivat jo vedessä, uiden ripeästi pysyäkseen lämpiminä, ja hetkisen kuluttua saapuivat eversti ja Custer juoksujalkaa talosta, hypäten yhtä aikaa veteen. Vaikka heidän ikäeronsa oli kuusikolmatta vuotta, näytti vanhempi mies silti yhtä joustavalta ja ketterältä kuin nuorempikin.
Eversti Custer Pennington oli syntynyt Virginiassa viisikymmentä vuotta sitten. Saatuaan päästötodistuksen Virginian sotakoulusta ja West Pointin akatemiasta oli hän astunut palvelukseen ratsuväkeen. Kuuban sodassa hän oli saanut kuulan toisen keuhkonsa lävitse ja kohta sodan päätyttyä eronnut palveluskyvyttömänä everstiluutnantin arvoisena. Vuonna 1900 hän oli tullut Kaliforniaan, seuraten lääkäriensä neuvoa ja heikosti toivoen voivansa pitkittää kärsimyksiään vielä muutamia vuosia.
Kahdensadan vuoden aikana Penningtonit olivat kasvattaneet komeita miehiä, naisia ja hevosia samalla maaperällä siinä valtiossa, jonka koko olemassaolo oli selvittämättömästi kutoutunut yhteen heidän sukunsa historian kanssa. Penningtonko poistuisi Virginiasta? Mikä kauhistus! Tuho periköön sellaisen ajatuksenkin! Mutta eversti Custer Penningtonin valittavana oli ollut joko lähtö tahi kuolema, eikä hän nuoren vaimon puolisona ja kaksivuotisen pojan isänä jaksanut alistua kuolemaan. Sydämensä sisimmässä hän aikoi parantaa terveytensä ennalleen kaukaisessa Kaliforniassa ja sitten palata rakastamaansa maahan. Mutta hänen lääkärinsä oli ilmaissut heidän molempien ystävälle, joka samalla oli Penningtonin asianajaja, että »kelpo Cus-poloinen» joutuisi melkein varmasti hautaan vuoden kuluessa.
Ja niin oli Pennington matkustanut länteen mukanaan rouva Pennington ja pieni Custer. Siellä hän oli löytänyt Rancho del Ganadon rappeutuneena, hoitamattomana ja myytävänä. Kuukauden kestänyt vetelehtiminen oli ollut vähällä tappaa hänet pitkästymiseen tarvitsematta apua hänen keuhko-paroiltaan. Ja kun hän ratsastaessaan eräälle toiselle rancholle oli sattumalta nähnyt tämän maatilan ja saanut tietää, että se oli kaupaksi, oli siemen kylvetty.