Kun hän käsitti sen, haihtui hänen suuttumuksensa mieletön raivo. Hän pyöräytti Apachen ympäri ja lähti jälleen itäiselle laitumelle päin. Mutta syvällä hänen sydämessään kuohui kylmä kiukku, joka oli yhtä hirvittävä, vaikka toisella tavoin.
* * * * *
Shannon ratsasti polkua myöten salakuljettajain leirille aavistamatta mitään siitä, että hänen takanaan olevalta korkealta harjanteelta tähyilivät häntä vihasta ja inhosta säihkyvät silmät — hänen rakastamansa miehen silmät.
Hän ohjasi Baldyn jyrkälle polulle, joka oli kammottanut häntä niin kovasti hänen ensi kerran noustessaan sitä myöten, ja sitten toista rinnettä myöten tammimetsikköön, joka oli salannut leirin näkymästä. Mutta nyt siellä ei ollut leiriä — näkyi vain jätteitä, jotka aina osoittavat, missä ihmisiä on oleskellut.
Saapuessaan polun alapäähän hän näki Bartolon seisovan ison tammen juurella odottamassa. Hänen ratsunsa oli vähän matkan päässä suitset maassa riippuen. Pyssyn perä pisti esiin satulan oikealle puolelle kiinnitetystä kotelosta. Mies astui eteenpäin, kun Shannon suuntasi Baldyn puuta kohti.
»Buenos dias, señorita!» tervehti meksikolainen, vääntäen rokonarpiset kasvonsa hymyntapaiseen.
»Mitä tahdotte minulta?» tiedusti Shannon.
»Tarvitsen rahaa», vastasi mies. »Saatte rahaa Evansilta. Hänellä on kaikki kaksi viikkoa sitten viemästämme väkevästä saadut rahat. Emme ole saaneet tilaisuutta periäksemme niitä häneltä.»
»En hanki teille mitään!»
»Te hankitte rahaa nyt — ja milloin tahansa sitä haluan», intti meksikolainen. »Muutoin kerron Crumbista. Olette Crumbin nainen. Kerron, miten trokasitte huumausaineita. Kyllä minä tiedän. Te tottelette käskyäni tahi menette kuritushuoneeseen. Ymmärrättekö?»