»Kuunnelkaa te nyt minua!» kehoitti tyttö. »En tullut tänne saamaan teiltä määräyksiä. Tulin antamaan niitä teille.»
»Mitä?» huudahti mies, purskahtaen sitten nauruun. »Te antamaan minulle määräyksiä? Se on helkkarin hullunkurista!»
»Niin, se on hullunkurista. Se huvittaa teitä äärettömästi, kun ilmoitan, mitä teidän on tehtävä.»
»Kiirehtikää sitten! Minulla ei ole liikaa aikaa hukattavaksi.»
Hän nauroi yhä.
»Teidän on keksittävä joku keino puhdistaaksenne herra Pennington häntä vastaan kohdistetusta syytöksestä. En välitä, miten sen teette, kunhan ette vain sotke asiaan ketään toista viatonta henkilöä. Jos voitte tehdä sen joutumatta itse pulaan, sen parempi teille. Siitä en välitä. Mutta teidän on huolehdittava siitä, että oikeudenistunnossa ensi keskiviikkona esitetään sellaisia todistuksia, jotka osoittavat herra Penningtonin syyttömäksi.»
»Siinäkö kaikki?» kysyi Bartolo, virnistäen leveästi.
»Siinä kaikki.»
»Entä jollen tee sitä — mitä sitten?»
»Silloin menen oikeuden istuntoon ja kerron siellä teistä ja Allenista — opiumista, morfiinista ja kokaiinista — ja siitä, että te olette kuljettaneet varastetun wiskyn rannikolle saapuneesta laivasta vuoristoon.»