Custer otti kiinni Baldyn ja auttoi Shannonia nousemaan satulaan. Sitten hän itse keikahti Apachen selkään ja lähti ratsastamaan edellä polkua myöten kotiin päin. Kumpikaan ei virkkanut mitään, ennen kuin he olivat puolivälissä notkoniittyä. Äänettömyyden katkaisi Shannon.
»Olet tietysti ihmetellyt, mitä tekemistä minulla on täällä», hän alkoi, nyökäyttäen päätään taaksepäin.
»Se ei kai olisi kummallista, vai olisiko?»
»Kerron sinulle kaikki.»
»Älä!» kielsi Custer. »Se on jo kyllin paha, että tulit tänne tänään ja vangitsemiseni edellisenä lauantaina. Kaikki se, mitä sinulla olisi lisää kerrottavaa, pahentaisi vain asiaa. Muistatko sen tytön, josta kerran puhuin — serkku Williamin ystävättärestä — joka vieraili meillä?»
»Kyllä.»
»Tänään seurasin sinua tänne sanoakseni sinulle samat sanat, jotka sanoin hänelle.»
»Ymmärrän», virkkoi tyttö.
»Etkä ymmärrä», murahti mies melkein vihaisesti. »Et ymmärrä siitä mitään. Sanoin vain seuranneeni sinua tänne sanoakseni sen. Mutta en ole sitä sanonut, vai olenko? Niin, en aiokaan sitä sanoa. Mutta häpeän sitä, etten sitä tee, jo kylliksi, vaikka et puhukaan mitään, mikä vain lisäisi häpeääni. Ei voi olla mitään kunniallista syytä tänne tuloosi, ei silloin eikä nytkään. On mahdoton käsittää, miten naisella voisi olla asioita rikollisten kanssa tai edes tietoja, joiden nojalla sellaiset suhteet käyvät mahdollisiksi. Siksi en tahdo sinun kertovan enempää. Oi, Shannon» — hänen äänensä särkyi, »en halua kuulla sinusta mitään pahaa! — Älä!»
Shannon oli siihen saakka ollut oikeutetun suuttumuksen partaalla. Vielä nytkään hän ei käsittänyt — muuta kuin sen, että Custer tahtoi luottaa häneen epäilyksistään huolimatta ja että heidän ystävyytensä oli merkinnyt Custerille enemmän kuin Shannon oli kuvitellutkaan.