Shannon tunsi hänen katseensa tuijotuksen ja vilkaisi häneen.
»Olette ollut niin hyviä minulle, Custer, te kaikki. Et voi tietää, kuinka suuriarvoisena olen pitänyt Penningtonien ystävyyttä ja kuinka olen ponnistellut ansaitakseni sen. Olisin ollut valmis mihin hyvänsä korvatakseni edes osaksi sen, mitä olen siitä saanut. Sitä koetin tehdä — senvuoksi tahdoin mennä oikeuden eteen siitä huolimatta, mitä se minulle maksaisi. Mutta se ei onnistunut, ja kenties olen vain pahentanut asiaa. En edes ole varma, uskotko minua.»
»Uskon, Shannon», vakuutti Custer. »On paljon sellaista, mitä en käsitä; mutta uskon, että olet menetellyt näin, pitäen silmällä meidän hyväämme. Nyt ei kukaan meistä voi tehdä mitään muuta kuin pysytellä hiljaa, sillä heti, kun jotakuta tosisyyllistä uhataan, tulee Guyn nimi julkisuuteen — siitä saat olla varma. Liiankin mielellään he vierittäisivät syyn hänen niskoilleen.»
»Mutta yritäthän jollakin tavoin puolustautua?»
»Vakuutan vain viattomuuttani ja kerron totuudenmukaisesti, miksi olin kukkuloilla, kun poliisit pidättivät minut.»
»Etkö esitä mitään muuta puolustukseksesi?»
»Mitäpä muuta voisin esittää saattamatta Guyta ilmitulon vaaraan?» huomautti Custer.
Shannon pudisti päätään. Asia tuntui lopen toivottomalta.
XXVII.
Tarkastaessaan kukkuloita löysivät liittovaltakunnan poliisiviranomaiset Linkkuveitsi-cañonin yläpuolella sijainneen leirin. He kokosivat joukon pulloja, joissa oli samanlaiset nimiliput kuin niissäkin, jotka oli tavattu burrojen selässä olleista laatikoista ja Custer Penningtonin huoneesta.