»Ala juosta noutamaan dollariasi ja maksa kunnon miehen tavalla!» kehoitti isä.
»Kuinka paljon sinä saat siitä? Paljonko maksat hänelle, Grace?»
He naljailivat vielä astuessaan sisälle ja hajaantuessaan huoneisiinsa pukeutumaan.
Guy Evans käveli uimalammikkoa ympäröivästä, aidatusta puistosta talon pohjoispuolitse kulkevan ajotien varrella kasvavassa korkeassa pensasaidassa olevalle avoimelle holville. Sieltä oli esteetön näköala kauas vuoristoon ulottuvaan leveään laaksoon.
Laakson keskellä liikkui leikkikalulta näyttävä juna meluttomasti. Hänen katsellessaan sitä näkyi pienestä veturista kohoavan valkoinen tuprahdus. Se nousi ylöspäin ja haihtui ilta-ilmaan, ennen kuin kimeä vihellys saapui hänen korviinsa. Juna eteni vihreiden puiden taakse ja katosi näkyvistä.
Hän tiesi, että juna oli pysähtynyt asemalle ja että siitä oli laskeutunut hento, tyttömäinen olento, hymyillen ovivahdille ja lausuen hilpeän sanan junailijalle, joka oli vuosikausia saattanut häntä edestakaisin hänen silloin tällöin käydessään noin puolentoista sadan kilometrin päässä olevassa kaupungissa. Nyt ottaa ohjaaja hänen matkalaukkunsa ja vie sen autoon, jossa hän sitten ajaa kotiin laakson poikki tuovaa, leveätä ja suoraa lehtokujaa myöten, rikkoen perinpohjaisesti koko joukon erinomaisen hyviä nopeuslakeja.
Kahden minutin kuluttua juna ilmestyi jälleen puiden takaa, jatkaen matkaansa laaksoa ylöspäin, ikäänkuin pieni, musta mato, jonka kyljissä välkkyi keltaisia täpliä. Hämärän pimetessä alkoi laaksosta tuikkia ranchorakennusten ja kylien valoja. Niitä kimelteli yksittäin ja pienissä ryhmissä ikäänkuin huolettoman käden siroittelemia jalokiviä. Ja sitten näyttäytyivät tähdet kirkkaan ylhäisinä lisäämään Kalifornian ihanan yön loistoa.
Tien käänteessä tulivat auton lyhdyt näkyviin. Guy meni itäiselle kuistille ja pilkisti ovesta arkihuoneeseen, johon perhe oli jo alkanut kokoontua.
»Eva tulee!» hän ilmoitti.
Tyttö oli ollut poissa edellisestä päivästä alkaen, mutta jos olisi päätetty sen mukaan, kuinka kiihkeästi kaikki riensivät häntä tervehtimään, olisi hän saattanut palata pitkältä ulkomaanmatkalta. Päinvastoin kuin kaupunkilaiset eivät nämä ihmiset olleet oppineet salaamaan sydämensä hellempiä tunteita teennäisen välinpitämättömyyden naamarin verhoon. Ehkäpä he juuri sen nojalla, ettei heidän ollut tarvinnut alituisesti oleksia kylki kylkeen ahdetussa muukalaistungoksessa, olivat voineet säilyttää herttaisen luonnollisuutensa, josta ihmiskunnan markkinapaikoilla asuvat ihmiset eivät saa koskaan nauttia. Sillä ihminen kätkee outojen kylmiltä katseilta ne sydämensä tunteet, jotka hän paljastaa ystäviensä joukossa, vaikka ne kenties ovatkin hänen olemuksensa ylevimmät piirteet.