Kuin lentäen nousi auto kummulle, kääntyi ylöspäin tietä myöten ja seisahtui talon nurkalle. Ovi lennähti auki, ja tyttö hyppäsi maahan ohjaajan istuimelta.
»Hyvää iltaa, kaikki!» hän huusi.
Suikattuaan ohimennen suuta veljelleen hän suorastaan syöksähti äitinsä kimppuun, syleillen, suudellen, nauraen, tanssien ja puhellen yhtä aikaa. Huomattuaan isänsä hän jätti äidin nauramaan tukka pörröllään ja kiiti isän luokse.
»Sinä perin ihastuttava isä-papsi!» hän riemuitsi, kun isä sulki hänet syliinsä. »Onko sinusta hauskaa, kun sait kiusanhenki-pahaisesi takaisin? Panenpa vetoa, ettei ole. Rakastatko minua? Et rakastakaan, kun saat tietää, kuinka paljon olen tuhlannut. Mutta oi, isä, siellä oli niin suurenmoista! Siinäpä se, ja oi, äiti-kulta, kenet, kenet, kenet luulet minun tavanneen siellä? Oi, sitä et ikinä arvaa — et sinä ilmoisna ikinä!»
»Kenet sitten tapasit?» tiedusti äiti.
»Niin, sisko-typykkä, kenet kohtasit?» kysyi velikin puolestaan.
»Ja hän on viimeistellyn loistava», jatkoi tyttö, ikäänkuin häntä ei olisi lainkaan keskeytetty. »Ja minä tanssin hänen kanssaan — oi, niin jumalallista tanssia! Kas, Guy Evans! Mutta kuinkas sinä voit? En ensinkään nähnyt sinua.»
Nuori mies nyökkäsi yrmeänä.
»Kiitos, hyvin. Kuinkas voit itse, Eva?» hän vastasi.
»Myöskin rouva Evans on täällä, rakas», muistutti äiti.