»Hyvä Jumala! Gaza! Sinä!» sai hän vihdoin huudahdetuksi. »Mitä tekemistä sinulla on täällä? Jumalan kiitos, että löysin sinut vihdoinkin!»
»Älä!» pyysi tyttö. »Älä puhuttele minua! Vietän säädyllistä elämää täällä.»
Crumb nauroi epämiellyttävästi.
»Säädyllistä!» hän pilkkasi. »Mistä saat lunta? Kuka huolehtii siitä?»
»En käytä sinä enää», vastasi Shannon.
»Hitto soikoon, ettet käytä! Sellaista et voi minulle uskotella! Joku toinen miekkonen hankkii sitä sinulle. Kyllä minä tunnen sinut — et tule toimeen kahta tuntia ilman sitä. Minä en aio suvaita sitä. Kukaan ei saa varastaa minulta tyttöäni!»
»St, Wilson!» varoitti Shannon. »Jumalan tähden pysy hiljaa! Joku saattaisi kuulla.»
»Kuulkoon kuka tahansa! Tahdon huutaa koko maailmalle, ettei kukaan saa viedä minulta tyttöäni. Löysin sinut, ja sinä lähdet takaisin kanssani, ymmärrätkö?»
Shannon astui hyvin likelle häntä, silmät säihkyen suuttumuksesta.
»Minä en lähde takaisin luoksesi, Wilson Crumb», hän sanoi. »Jos kerrot muille tahi jos edes uhkaat minua enää millään tavoin, niin tapan sinut. Minun onnistui päästä kynsistäsi, ja olen vihdoin löytänyt onnen, eikä kukaan saa riistää sitä minulta!»