Custerin ääni oli tyyni ja hiljainen. Siitä ei lainkaan kuvastunut kiukkua, mutta siinä oli jotakin, mikä sai Crumbin pitämään itseään onnellisena, ettei häntä oltu potkittu talosta ruumiillisesti, vaan ainoastaan sanoilla, sillä potkaistu häntä sieltä oli ja lisäksi oli häntä kehoitettu pysymään poissa.
Crumb aprikoi, kuinkahan paljon Pennington oli kuullut hänen ja Gazan välisestä keskustelusta. Shannon Burke, joka oli kyyristynyt isoon tuoliin arkihuoneessa, ajatteli samaa asiaa.
Oikeastaan Custer olikin kuullut melkein koko keskustelun. Crumbin auton melu oli herättänyt hänet, mutta hän oli heti jälleen vaipunut horroksiin; sanat olivat tunkeutuneet hänen tietoisuuteensa, mutta hän ei välittömästi käsittänyt niiden merkitystä eikä sitä, keitä puhujat olivat. Heti kun hän oli herännyt täysin valveille ja oivaltanut kuuntelevansa keskustelua, joka ei ollut aiottu hänen korviinsa, hän oli noussut ja mennyt patioon.
Kun hän vihdoin saapui arkihuoneeseen, jossa Shannon oli, hän ei maininnut mitään koko tapauksesta, ilmoittaen vain, että vieras oli tahtonut tavata hänen isäänsä. Shannonista tuntui mahdottomalta, ettei hän olisi kuullut ainakin osaa heidän puhelustaan, sillä he olivat seisoneet korkeintaan kahden metrin päässä hänen makuuhuoneensa avoimesta ikkunasta, eikä mikään muu ääni häirinnyt elokuisen puolipäivän hiljaisuutta. Tyttö oli varma, että hän oli kuullut, mutta käyttäytymisestä päättäen hän ei ollut.
Shannon odotti hetkisen, että Custer ensiksi ottaisi asian puheeksi, mutta hän ei sitä tehnyt. Sitten tyttö päätti heti paikalla kertoa hänelle kaikki kerrottavansa, vapauttaakseen sielunsa ja omantuntonsa taakasta, maksoipa se mitä tahansa.
Hän nousi pystyyn, meni vähän matkan päässä seisovan Custerin luokse ja laski kätensä hänen käsivarrelleen, katsoen häntä silmiin.
»Custer», hän alkoi, »minulla on sinulle puhumista. Minun olisi pitänyt tehdä se aikaisemmin, mutta minua on peloittanut. Eilisillan jälkeen ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin kertominen.»
»Sinun ei tarvitse kertoa minulle mitään, mitä et halua», vastasi mies. »Luotan sinuun ehdottomasti. En voisikaan rakastaa ja epäillä samalla kertaa.»
»Minun täytyy kertoa», intti tyttö. »Minä vain toivon —»
»Missä ihmeessä olet ollut, Shannon?» huusi Eva, joka äkkiä tuoksahti huoneeseen. »Kävin teillä etsimässä sinua. Muistaakseni piti sinun tänään iltapäivällä lähteä kanssani pelaamaan golfia.»