Kun mies ei talttunut, nosti hän raskaan raippansa ja iski sillä ahdistajaansa vasten kasvoja.
»Isäni saa tämän tietää, ja niin saa myöskin se mies, josta tulee puolisoni — herra Evans.»
»Älkää hoppuilko!» ärähti Crumb raivostuneena. »Varokaa sanojanne! Muistakaa tulleenne tänne yksin yöllä kohtaamaan miestä, jonka olette tuntenut vain yhden päivän! Miten saatte sen sopimaan yhteen siveellisten uskottelujenne kanssa? Ja mitä Evansiin tulee — niin, eräs palvelijoistanne mainitsi minulle tänään, että te ja hän olette aikeissa mennä avioliittoon — mitä häneen tulee, on sitä parempi sekä hänelle että teille, mitä vähemmän sekoitatte häntä tähän asiaan!»
Eva oli kävellyt ratsuaan kohti, mutta pyörähti nyt äkkiä Crumbiin päin.
»Jos minulla olisi ollut ase, olisin surmannut teidät», hän sanoi. »Jokainen Pennington olisi valmis tappamaan teidät sen tähden, mitä yrititte tehdä. Isäni tahi veljeni surmaa teidät, jos olette täällä huomenna, sillä kerron heille menettelynne. Teidän olisi parasta poistua tänä yönä. Neuvon teitä heidän tähtensä — en teidän.»
Silloin mies seurasi häntä ja hänen noustuaan ratsaille tarttui hänen suitsiinsa.
»Ei niin hiton hätäisesti, neitiseni! Minullakin on vähän sanomista tästä. Te pidätte suunne kiinni; muutoin lähetän Evansin kuritushuoneeseen, jossa hänen oikea paikkansa on!»
»Pois tieltä!» komensi tyttö ja painoi kannukset ratsun kylkiin.
Hevonen syöksähti eteenpäin, mutta Crumb piti suitsista kiinni ja seisautti sen. Tyttö löi häntä uudelleen, mutta hän sai tartutuksi raippaan eikä hellittänyt siitä.
»Kuunnelkaa nyt!» hän käski. »Jos ilmaisette kellekään, mitä täällä on tänä iltana tapahtunut, paljastan minä kaikki, mitä tiedän Evansista, ja hän joutuu kuritushuoneeseen niin totta kuin te olette pieni, lapsellinen hupakko!»