»Olen varma, että se on Crumb. Hän virui selällään, ja vaikka en laskeutunutkaan maahan, näin selvästi, että hän oli kuollut.»
Rouva Pennington oli yhtynyt heihin, hänkin ratsastusasussa.
»Kuinka hirveätä!» hän surkutteli.
»Ei ensinkään hirveätä», kivahti eversti. »Olen hyvilläni siitä, että hän on vainaja!»
Shannon katsahti häneen kummastuneena, mutta rouva Pennington ymmärsi, sillä eversti oli kertonut hänelle koko Evan tarinan.
»Hän oli huono ihminen», virkkoi Shannon. »Maailma tulee paremmin toimeen ilman häntä.»
»Tunsitko hänet?» tiedusti eversti Pennington ihmetellen.
»Tunsin hänet Hollywoodissa», vastasi tyttö.
Nyt hän uskoi, että Penningtonit saisivat tietää kaikki ennemmin tai myöhemmin, sillä hän ei voinut käsittää, miten hän voisi olla sekaantumatta pian alkavaan kuulusteluun ja oikeudenkäyntiin. Sisimmässään hän pelkäsi, että Crumbin oli murhannut Custer. Se, että Custer oli eilen iltapäivällä juonut niin paljon, ei osoittanut ainoastaan sitä, että hän oli kuullut, vaan myöskin sen, että hänen kuulemaansa oli koskenut häneen syvästi — siksi syvästi, että se saattoi kiihoittaa hänet surmaamaan sen miehen, jonka hän uskoi tehneen vääryyttä hänen rakastamalleen naiselle.
»Ennen kaikkea», sanoi eversti, »lienee meidän ilmoitettava tapahtumasta tutkintotuomarille.»