Hän poistui huoneesta ja meni puhelimeen. Hänen ollessaan poissa keskustelivat rouva Pennington ja Shannon surullisesta tapauksesta, ja vanhempi nainen selosti toiselle, mitä Eva oli kokenut Crumbin seurassa edellisenä iltana.
»Se elukka!» jupisi Shannon. »Kuolema oli hänelle liian hyvä!»
Pian palasi eversti heidän luokseen.
»Minä taidan mennä katsomaan, lähtevätkö lapset ratsastamaan kanssamme», hän sanoi. »Meillä ei ole mitään syytä luopua tavallisesta aamuratsastuksestamme.»
Hän meni Evan ovelle ja katsahti sisälle. Tyttö oli nähtävästi vielä sikeässä unessa. Hänen tukkansa oli valloillaan ja valui pehmeinä, sekavina kiehkuroina pielukselle. Eversti sulki oven hyvin hiljaa iloissaan siitä, että Eva voi nukkua.
Kun hän astui poikansa huoneeseen, tapasi hän Custerin makaamassa täysissä vaatteissa vuoteellaan vyö vyötäisillään ja revolveri kupeellaan. Hänen epäluulonsa kiteytyi uskoksi.
Mutta miksi Custer oli tappanut Crumbin? Hänellä ei ollut voinut olla aavistustakaan siitä, että mies oli loukannut Evaa, sillä tyttö ei ollut tavannut muita perheenjäseniä kuin isänsä, ja ainoastaan isäänsä hän oli turvautunut.
Hän meni vuoteen viereen ja pudisti Custeria olkapäästä. Nuorempi mies aukaisi silmänsä ja nousi istumaan sängyn laidalle. Hän katsahti ensin isäänsä — sitten itseensä — saappaisiinsa, ratsastushousuihinsa ja vyöllään olevaan revolveriin.
»Kuinka paljon kello on?» hän kysyi.
»Viisi.»