»Olen varmaankin nukkunut. Kunpa olisi päivällisen aika! Minun on nälkä!»
»Päivällisen aika! Eihän ole kuin pari tuntia aamiaiseen. Kello on viisi aamulla.»
Custer ponnahti pystyyn ällistyneenä.
»Taisinpa ottaa enemmän kuin huomasinkaan», hän virkkoi, hymyillen happamesti.
»Mitä tarkoitat?» tiedusti isä.
»Olin eilen iltapäivällä synkällä tuulella ja otin muutamia ryyppyjä.
Ja nyt olen nukkunut kuin hakotukki seuraavaan aamuun!»
»Etkö ole poistunut huoneestasi eilisen iltapäivän jälkeen?» kysyi eversti.
»En, en tietystikään. Luulin olevani eilisillassa, kunnes ilmoitit, että nyt on jo aamu», vastasi Custer.
Eversti harasi sormillaan tukkaansa.
»Olen siitä iloissani», hän sanoi.