»Niin», yhtyi mies. »Ne ovat mainioita puhtaanapitäjiä, eikä meidän tarvitse maksaa niille palkkaa.»
Tyttö hymyili hänelle.
»Pelkäänpä että minun ajatukseni olivat enemmän runollisia kuin käytännöllisiä», hän virkkoi. »Ajattelin vain, ettei taivas nyt niiden saavuttua näytä niin autiolta. Miksi muistuttaa siitä, mitä ne syövät?»
»Ymmärrän tarkoituksesi», vastasi mies. »Myöskin minä pidän niistä. Vaikka ne ovatkin huonossa huudossa, ovat ne todella ihmeellisiä lintuja ja tavallaan salaperäisiä. Oletko milloinkaan miettinyt sitä, ettei niitä koskaan näe hyvin nuorina eikä kuolleina? Missä ne kuolevat? Missä ne varttuvat täysikasvuisiksi? Mitähän ne ovat havainneet tuolla ylhäällä? Martin kertoi eilen nähneensä äskensyntyneen vasikan Linkkuveitsi-cañonin tuolla puolen. Linnut näyttävät kaartelevan juuri niillä kohdin.»
He ohjasivat hevosensa laajan, litteän paaden ympäri, jonka joku sykomorin alle leiriytynyt oli järjestänyt pöydäksi, ja lähtivät tietä myöten cañonin vastaista laitaa kohti. Heidän ehdittyään matkan puoliväliin seisautti mies ratsunsa ja jäi kuuntelemaan.
»Joku tulee», hän sanoi. »Odotetaan tässä ja katsotaan, kuka hän on.
Tänään en ole lähettänyt ketään kukkuloille.»
»Minulla on sellainen aavistus, että tuolla ylhäällä on tekeillä enemmän kuin tiedät», huomautti tyttö, nyökäten heistä etelään päin jatkuvaa vuoristoa kohti.
»Kuinka niin?» kysyi mies.
»Olemme viime aikoina niin usein kuulleet ratsastajia kulkevan ranchon ohitse myöhään yöllä. Jolleivät he ole aikoneet pysähtyä teidän taloonne, on polkua ylöspäin ratsastaneiden täytynyt olla matkalla korkeille kukkuloille; mutta siitä olen varma, että ne, joiden olemme kuulleet tulevan alaspäin, eivät ole saapuneet Rancho del Ganadolta.»
»Niin», myönsi Custer; »ei myöhään yöllä — ei ainakaan usein.»